Translate

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Retki Herglaan

Kaunnina, mutta tuulisena sunnuntaipäivänä minulla oli tilaisuus lähteä vuokraemäntieni kanssa pienen pieneen vuoristokylään Herglaan.


Matka taittui tietenkin Jacquelinen autolla ja etupenkillä istuen sain paneutua Tunisialaisen maaseudun katselemiseen. Ensin ajettiin suht hyviä teitä pitkin, mutta mitä lähemmäs kylää saavuimme sitä huonommaksi ja kapeammaksi tie muuttui.






Kyseessä on todella pieni ja perinteinen tunisialainen kylä. (valitettavasti kuvat eivät suurene ne kun on pääosin lainattu netistä) Oli niin kirkas päivä auringonpaisteessa ja meren siintäessä ettei kuvia kyennyt napsimaan.










Kylän keskustan kiertää jopa meikäläisen kävelyvauhdilla 20 minuutissa. Siellä on vain muutama kahvila ja ravintola. Kuitenkin paikka on todella käymisen arvoinen.




Vanha hautausmaa aivan meren tuntumassa.





Herglasta palattuamme olin taas yhtä mielenkiintoista kokemusta rikkaampi. Olen mielettömän kiitollinen Janicelle ja Jacquelinelle kokemuksesta jonka he järjestivät minulle.

3 kommenttia:

  1. Tuollaista pientä vuoristokylää ei liene vielä turismi turmellut ja elo on aitoa ja alkuperäistä.
    Vähälumista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Vieraalla maalla.. laala laa..

    VastaaPoista
  3. Liirum kävi Mummelin luona, 13:12 Laala laa...

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi!