Mutkan kautta suoraan

Tämä mummeli otti ja lähti reissun päälle. Tunisia, tarkemmin sanottuna Mahdia oli matkan kohde. Helsinki Vantaalta lento kohti Tukholman Arlandaa. Parin tunnin odotus ennenkuin matka jatkui Pariisin Orlyyn. Muutaman tunnin unet ja taas lento, tällä kertaa kohti Monastiria Tunisiassa. Niinpä niin, tottahan minä ne rinsessa kuljetukset sain kaikkialla. Hih, Monastirissa koin jotain jota ennen en ole kokenut. Kun "normaalit" matkustajat olivat poistuneet kävelemään lentokentällä kohti terminaalia, me 3 jotka olimme pyytäneet avustusta lentokentillä jäimme vielä koneeseen odottamaan. Unessakaan en olisi voinut kuvitella seuraavaa tapahtumaketjua. (vuosia olemme ystävien ja sukulaisten kanssa vitsailleet, et jos kaadun tarvitsen Pekka Niskaa nostamaan minut ylös. Huonon jalkani ja reilun ylipainon vuoksi) Meidät vietiin istumaan pyörätuoleihin nostolavalle ja matka alaspäin alkoi. Pysähdyimme ja kauhukseni katsoin alaspäin ja vielä oli karmea pudotus kohti maanpintaa. Mitäs nyt? No olihan siihenkin keinot, toinen nostolava tuli viereen johon meidät heivattiin. Sillä sitten pääsimmekin terminaalirakennukseen.
Vuokraisäntäni yhdessä vävynsä kanssa oli vastassa ja matka Mahdiaan alkoi.

Turisen myöhemmin lisää, kunhan ensin keksin miten saan kuvat siirrettyä tälle masiinalle. Vanha täti taitaa leikkiä liian hienoilla teknisillä vempaimilla.
Kuitenkin lisään kuvan otettuna parvekkeelta nro 1, Saan sen liitettyä kun tuli otettua tällä vempaimella. 

Hiljaisuus on kultaa

Hiljaa, niin kovin hiljaa olen täällä ollut. Olen serkkutyttöjeni kanssa paneutunut tutkimustyöhön.

Sukupuun tekoon netin kautta My heritage sivuston kautta. Tarkoitus on tutkia äidin puolta suvusta. Kuinka ollakaan löytyi myös kuva äitini isästä Adamista. Miettikääpäs ihan ite miltä äidistäni tuntui kun hän 95-vuotiaana ensimmäisen kerran näki kuvan isästään!

Tässä vaiheessa olemme päässeet jo ylläolevan isoisäni isoisään, sekä hänen vaimonsa Aleksandran isoäitiin. saa nähdä kuinka pitkälle tulemme pääsemään. 


Tuli tässä käytyä rapakon toisella puolella Tukholmassa ja siellä herkuttelemassa.

Tässä kuun loppupuolella lähden kuukaudeksi Tunisiaan ja pyrin siellä ollessani päivittämään eloani siellä.

95-vuotta, eikä suotta

Äidin syntymäpäivää vietimme pari viikkoa sitten Rumpupolun palvelutalon ravintola Rummussa. Kyseessähän on talo jossa äiti asuu.

Paikalle oli saapunut runsaslukuinen joukko. Oli perhettä

sukulaisia, eli äidin veljien jälkeläisiä jopa 3:ssa polvessa.

ystäviä

talon asukkaita

Rovasti Aili Raitavuo Kannelmäen seurakunnasta

Pelastusarmeijasta mm. Everstiluutnantti Petter Kornilow

Keskimmäiseni oli valmistanut maukkaan lohi-kuhakeiton

Kahvit tietenkin kuului asiaan kakkuineen päivineen

Juhlat olivat onnistuneet, aivan äidin näköiset ja siihen olimme pyrkineetkin.

RauhallistaPyhäinpäivää kaikille!

Haaste

Sain tässä taannoin Haasteen Tarikalta.Pitääpä tässä yrittää vastata noihin kysymyksiin.

Kysyttiin mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?

Kuulun siihen, kenties harvinaiseen porukkaan, jolle jokainen vuodenaika on aina paras ajankohta. Kenties siksi, että silloin vuosina nakki tai jotain asustelin muutaman vuoden Englannissa jossa vuodenaikojen vaihtelu ei ollut ollenkaan niin selkeä kuin meillä täällä pohjoisessa.

Syksy, miksi?

Syksy vaan on niin kaunis väritykseltään, silloinkin kun lehdet ovat puista karisseet, karut, paljaat puiden oksat kertovat omaa tarinaansa.

Ei haittaa vaikka sataa ja tulee, sillä siinäkin on oma hohtonsa.

Talvi?

Lumi, pakkanen, tuiverrus. Kaikki tuo kuuluu siihen mistä pidän. Kun ensilumi saapuu, kuten kuvassa viime vuonna, olen kuin pieni lapsi, ihanaa!

Kevät?

Pääsiäisestä alkaa minulle kevät. Lirisevät pikku purot, musta likainen lumi, luonnon herääminen kohti uutta kesää saa minut uudelleen ja uudelleen ihmetyksen valtaan, voiko kaikki tämä olla totta?

Kesä?

Tämä Suomen kesän kauneus, aurinko, kesäsade, ihan sama mikä ilma, aina se saa sydämen sykkimään ylimääräisen hypyn, minä rakastan tätä kaikkea.

Kysyttiin myös tulevaisuuden haaveista.

En itse jaksa haaveilla hyvästä terveydestä, olen kantapään kautta oppinut kuinka sairauksien kanssa voi oppia elämään hyvää elämää. Ehkäpä sellainen yleinen haave ja toive on voida elää hamaan tappiin asti elämänmyönteisenä ja posittivisesti asioihin suhtautuvana.

Hieman konkreettisempi haave on se joka on jo askeleen verran otettuna. Nimittäin, mennä keväällä takaisin Tunisiaan Hammam Sousseen samaan asuntoon jossa viimeksi olin.

Kysytään olenko tai olinko unelma-ammatissani?

Pari vuotta nuoruudessa olin hyvin lähellä sitä. Olin lapsesta asti haaveillut sairaanhoitajan ammatista. Englannissa sitten ovi aukesi Bromley:n sairalaan työskentelemään nursing auxilirianina, voisi kai sanoa sen olevan jonkinlainen hoitoapulainen. Nautin siitä kokosydämisesti.

Lempivärini?

Nekin vaihtelevat, mutta lähinnä kai olevat luonnonläheiset vihreä ja ruskea ja ikuisesti lemppareihini kuuluva viininpunainen.

Mieleenpainuvin kirja?

Tuohon sarjaan kuuluu iso joukko kirjoja. Ehkä kuitenkin nostan esille kaksi. Eräs ystäväni kerran päivitteli kuinka rankkoja kirjoja luen ja molemmat kirjat kuuluvat tähän kategoriaan.

Ensiksi mainitsen ruotsalaisen teologin Ann Heberleinin kirjan: En halua kuolla, en vain jaksa elää. Hän kertoo siinä elämästään ja kamppailustaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.

Toiseksi Laura Saven Paljain jaloin. Se kertoo Lauran, nuoren lääketieteen opiskelijan kovista kokemuksista syövän kourissa, sairauden vaikutuksesta parisuhteeseen ja pieneen lapseen. Laura ehti siirtyä rajan toiselle puolen ennen kirjan julkaisua.

Miksi näin rankat kirjat? Ainakin ne ovat omiaan auttamaan minua suhteuttamaan omia ongelmiani ja olemaan kiitollinen siitä, miten hyvin asiat minulla ovatkaan.

Reissussa rähjääntyy

Tulipahan taas oltua reissun päällä ihan rinsessakuljetuksineen kaikkineen. Matka siis alkoi Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Lontoon Gatwickiä. Siitä junalla St. Pancrasin asemalle ja edelleen taksilla kohti Leytonia jossa hotellimme oli. Oli muuten huono valinta, mutta eihän siellä vietetty kuin yön seudut.

Ensimmäinen päivä oli sateinen mutta sadetta uhmaten juniorini kanssa mennä viipotimme pitkin Oxford Streettiä kauppoissa käyden, kyttäsimme rakoa rankkasateeseen ja siirryimme seuraavan liikkeeseen ja oli ilta kun viimein palasimme hotellille.

Herkuteltua tuli, vai mitä tuumaatte seuraavista?

Kävimme Camden Townin torilla tai ehkä parempi nimitys olisi markkinat. Siellä kyllä löytyy mitä vain.

Ei, en kuvannut ihmisten pyllyjä, vaan näitä veikeitä istuimia eräällä ruokakojulla.

The Monument on iso torni joka rakennettiin 1671 - 1677 Lontoon palon muistoksi ja kunnioittaen Lontoon uudelleen rakentamista. Lontoostahan paloi kaikki muu paitsi ne rakennukset jotka oli rakennettu kivestä.

Juniori lähti kapuamaan torniin, jostakin ihmeen syystä jäin itse istumaan kahvilaan tornin juurelle. Wautsi, 311 porrasta näköalatasanteelle ja samanverran alas.

Museum of London eli Lontoon kaupunginmuseo oli valtava elämys. Museo ei ole vain lasivitriinejä vaan se on elävästi koottu Lontoon historiasta kivikaudelta tähän päivään. Sieltä löytyy mm. kokonainen katu Victorian ajalta.

Museon vieressä on paloja muurista jonka roomalaiset rakensivat.

Köysirata Thamesin yli oli pakko käydä testaamassa kun se viimeksi jäi tekemättä.

Harrods ei taaskaan pettänyt. Ovimies oli mitä viehättävin herrasmies.

Ja kun Harrodsilla ollaan voi odottaa mitä vain, kuten Joulua Elokuussa.

Siellä myöskin on Dianan ja Dodin muistoksi paikka.

Emme suinkaan saapuneet kyseiseen tavarataloon tällä autolla vaikka se seisoikin kadulla Harrodsin oven edessä.

Niin, että reissussa rähjääntyy. Ainakin koko kotona olon ajan kaikki röörini ovat olleet täynnä räkää.

Iloista syksyyn siirtymistä!