Translate

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Olen opetellut laskemaan

Niin no joo olenhan toki osaanut laskea aiemminkin, mutta nyt lasken ihan tuottaakseni itselleni helpotusta. Kas kun jokaisen kerroksen hissin ovessa on lappu.




Olen siis päässyt/joutunut laskemaan portaita alas/ylös mennessä. On muuten sama luku molempiin suuntiin. Olen myös ollut erittäin kiitollinen etten asu talon kahdeksannessa kerroksessa vaan kolmannessa.



4 kertaa nämä. Eihän se paljon ole, kuitenkin kinttuni, pumppuni ja keuhkoni saavat minut huokailemaan. En kuitenkaan ole suostunut jäämään kotiin, tosin kauppa-asiat saa joku toinen hoitaa mulle. Tavaroiden kanto on liikaa tälle kropalle portaissa.

Tiistaina olin tulossa kotiin kun taivas aukesi, vettä tuli niin että mietin miten sitä edes pystyi kerralla siinä määrin tulemaan. Litimärkänä saavuin rappukäytävään ja arvatkaapas oliko lystiä tuo portaiden nousu! Keppi luisti eikä märät kengätkään parhainta mahdollista tukea antaneet. Ehjänä selvisin kotiin. Taivas yllätti minut jälleen. Näiden kuvien myötä toivottelen hyvää Jussia kaikille!









perjantai 14. kesäkuuta 2013

Vuosikymmenien päivitys

Tänään minulla oli suuri ilo tavata kaksi ystäväpariskuntaa Englannista. He olivat Itämeren risteilyllä ja viettivät päivän Helsingissä.
38-vuotta sitten viimeksi tapasimme joten päivitykset sieltä tähän päivään tehtiin nopeassa tempossa.

Osoittelin heille paikkoja jotka olivat näkemisen arvoisia ja odottelin heitä, enhän halunnut olla heille hidaste. Jo kuuluisaksi tulleen 3 ratikkareitin ajelimme myös samalla kertoen heille paikoista matkan varrella.

Saimme selvästi kokea ettei aika, eikä etäisyys voi katkaista sitä ystävyyttä joka kerran solmittiin.



Nautitaan ystävistämme!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Maailmassa monta...

on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää, kummastuttaa "pientä" kulkijaa.


Enkelipoikani hauta hänen 31-vuotispäivänään. Ihana keskimmäiseni vei orvokit, kun kuume kaatoi itseni sängynpohjalle.




Valopylväs Uutelan kanavalla. Täällä Vuosaaressahan on erikoisia valopylväitä muistuttamassa sota-ajasta jolloin harvaan asuttu Vuosaari oli valaistu, näin yritettiin hämätä vihollista pois Helsingin keskustasta.




Häneen törmäsin retkellä, enkä yhtään ihastunut.



Tuoksu huumaa aivastuksiin asti.



Suoraan parvekkeeni alla.




Hän käy päivittäin visiitillä parvekkeeni kaiteella. Istun nojatuolissani ja hän siellä ulkona ja napitamme toinen toisiamme.






Eteläinen taivas perjantaina klo 22.30.


Mä lähden äidin luokse ja kerron mitä näin.

Ihanaa Kesäkuuta teille kaikille.

Would be nice if at least one of my overseas readers would leave a comment. I'd be interested to know how you have found my blog.