Translate

tiistai 14. toukokuuta 2013

Kesä keikkuen tulevi

Helatorstaita vasten yöllä täällä Helsingissä satoi ja sitten tuli lämmintä. Humpsista vaan, puut alkoivat viheriöidä vikkelään. Lintujen laulu, varsinkin mustarastaan huilun soitto kaikaa ja tuntuu kuin se tukehtuisi omaan lauluunsa. Tänäaamuna sitä kuunnellessani mielen täytti aatos : jospa samanlainen riemu voisi vallata minunkin siskuntani ja voisin jonkun elämää ilahduttaa!

Välillä elämässä on synkeää, mutta eikö olekin ihanaa tietää, että yötä seuraa aina aamu?








Nyt sitten tämä mummeli on siirtynyt kesään, eli hameen käyttöön ja  jaloissa on läpyskät. Paljaat varpaat ovat autuutta jaloilleni. Tytär tapaa sanoa että äiti aloittaa paljain varpain kulkemisen Huhtikuussa ja lopettaa sen Lokakuussa ;) Tänä vuonna aloitus siirtyi kuukaudella, jospa sit voisi sitä jatkaa Marraskuulle!


Äitienpäivää meidän perheessä vietettiin pitkän kaavan mukaan. Helatorstai oli päivä jolloin kaikkien lasten aikataulut sopivat yhteen. Surukseni poissa olivat karvaset lapsenlapseni.








Keskimmäiseni taitavalla tavallaan loihti äitienpäivälounaan:

- paistettua ahvenfilettä
- vihreää parsaa
- valkoista parsaa
- italialaisia uuden sadon perunoita
- Hollandaisekastiketta.

Jälkiruokana:

Vaniljajäätelöä
mansikoita
kinuskikastiketta (kotona tehtyä)

Jo oli suussasulavaa ja hyvää. Olis varmaan maistunut sullekin!








Äitienpäivänä suuntasin seniorini ja juniorini kanssa aina yhtä ihanan äidin/mummun luo. Keskimmäiseni palveli toisia äitejä työnsä puolesta. Hän oli jo aiemmin käynyt mummua onnittelemassa ja antamassa äitienpäivälahjansa, ikkunoiden pesun. Matkalla kotiin mummulasta juniori tarjosi vielä minulle ja seniorilleni murkinaa ja päivään kuului vielä perheellemme niin rakasta lautapelien pelaamista. Ja nauru raikui.

Kotona itsekseni sydämeni täytti valtava kiitollisuus perheestäni kaikista kolmesta lapsestani, äidistä ja kahdesta veljestäni. Miten upeaa onkaan kun perheyhteys on läheinen, toisinkin voisi olla.

Lauantaina 18 pv kuunnellaan kaikki tarkkaan, sillä Erkkinähän käen suun pitäisi aueta.

Iloa ja valoa kesän etenemisen seuraamiseen!