Joulu oli ja meni

Joulu on taas juhlittu ja mikäpä oli juhliessa kun sai niin  tehdä omien rakkaitten kanssa. Läsnä oli öitini ja kaikki lapseni, kuin myös juniorin ja seniorin kissat.

Jouluruokailu oli taas monipuolinen ja yltäkylläinen keskimmäiseni valmistamana. Ja kuten aina kaiken hän valmisti alusta alkaen itse. Jopa pöytä oli koreasti katettu.

Olin ilmeisesti ollut melkoisen kiltti kun joulupukki muisti minua niin runsain lahjoin. Monista lahjoista valitsin tähän vain kynttilä- ja kirjalahjat.

Mukavaa loppuvuotta kaikille!

Hyvää ja rauhallista Joulua

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy

Kävin eilen keskustan Stockmannilla ostoksilla ja pitihän sitä käydä myös Argoshallissa stockan Joulumaata ihastelemassa. Siellä oli vaikka mitä tilpehööriä

Löytyi myös kakkuhyllykkö

Stockmann on oikein panostanut jouluum. Näin pienen kuoron laulamassa. Ryhmän tonttuja liikkuvan laulaen "soihdut sammuu" Tonttu piileksi hyllyjen välissä ja kurkki sieltä lapsia. Ja tietysti itse Joulupukki oli kohtaamassa lapsia.

Tarkoitukseni oli kuvata myös se kuuluisa Stockmannin jouluikkuna, mutta pienet ihmisenalut olivat joukolla sitä ihastelemassa enkä halunnut heidän iloaan pilata rynnimällä siihen.

Joitakin aikoja sitten tyttäreni ehdotti että Joulun jälkeen kun kutomiskiireet on helpottaneet kutoisin hänelle tuubikaulahuivin. Päätinkin kutoa sen jo pukin konttiin. Lankana on Novitan kelo. 

mailli halusi piiloutua




Iloista ja lapsenomaista Joulun alusaikaa!

Onnea 95-vuotiaalle Suomelle!

Kunnia ja kiitos heille jotka taistelivat Talvi- ja Jatkosodassa (myös oma isäni) jotta saimme säilyttää itsenäisyytemme.

Nähdään

Tämän viikon tiistaina se sitten oli, nimittäin se silmäleikkaus, En nyt ihan riemusta kiljahdellut kun kuulin et mun täytyisi olla osastolla S4 klo 8 aamulla. Se tiesi matkantekoa ruuhka-aikaan. Tutkailin reittiopasta ja huomasin et mun täytyisi astua bussiin kotini nurkalla olevalta pysäkiltä  klo 6.32. Se tiesi heräämistä 5 aikaan, sillä herään tosi hitaasti. Yritin lohduttaa itseäni sillä, että leikkaus toisi helpotusta tilanteisiin joissa näköni on saattanut minut tilanteisiin joissa olen tuntenut itseni idiootiksi.

- seison pysäkillä jossa kulkee useampi bussi ja aikataulu kertoo niiden tulevan muutaman minuutin välein, bussin saapuessa en erota numeroa ja heilutan kättäni pysäyttämisen merkiksi vain havaitakseni pysäkin kohdalla että kyseessä on väärä bussi. Siinä sitten huidon et jatka vaan matkaa.

- seison pysäkillä ja auto kulkee kadulla yhtäkkiä näen toisen auton lähtevän ohittamaan sitä jalkakäytävän kautta, siirryn bussikatoksen taaimmaiseen laitaan turvaan, ihmetellen kun muut odottajat seisovat rauhallisina paikoillaan. Kun auto saapuu pysäkin kohdalle saan havaita ettei ohittavaa autoa ollutkaan. Idiootti minä siirtyi tyhjän panttina.

- no tässä tilanteessa en tunne itseäni idiootiksi koska se tapahtuu kotonani. Kynttilä näkyy useana kappaleena ja kaikilla niillä on liekin ympärillä useita "jupiterinrenkaita."

Juuri ja juuri ehdin silmäklinikalle ajoissa.

Osastolla minut vastaanotti erittäin mukava somalialainen poika. Hän esittäyti "Olen sairaanhoitaja ......." En siitä nimestä saanut selvää hölkäsen pöläystä, joten tyydyin sanomaan "sitä samaa sinulle". Ymmärtämisen merkiksi poika hymyili. Sitten alkoikin odotus, odotus ja odotus. Onneksi heti löytyi mukava porukka joiden kanssa juttu luisti (ilman kahvia) Oli noin 30 kahden pienen lapsen äiti, noin 40 vuotias nainen, minä vanha täti ja pian seuraan liittyi vielä minuakin vanhempi täti. Oli oikea sarveiskalvojen päivä ja ihmekös tuo kun Krootilan Karilla oli leikkauspäivä. Kuunnellessani toisten tarinoita koin omat murheeni silmistäni kovin pieniksi.

Me kaikki saimme esilääkityksen, kaikki muut saivat gramman Pandolia ja 75 mg Diapamia, minä sain  gramman Panadolia ja that's it. Naureskelimme et ehkäpä minut oli havaittu niin kovaksi ja karskiksi etten rauhoittavaa tarvitse. Sitten minut vietiin leikkaussaliin. Seurassani olleet toivottelivat Silmäklinikan insidejuttuna kulkevan tervehdyksen "nähdään".

Leikkaussalinhoitaja heti kauhisteli kun en ollut saanut rauhoittavaa ja laittoi välittömästi tipan tiputtamaan sitä. Verenpaineen mittaus, anturi rintaan, silmän puudutus, asettelu oikeaan asentoon oikealle kohdalle leikkauspöytää. Lääkäri sanoi aloittavansa ja asensi lampun oikeaan paikkaan samalla kysyen näenkö merkkivalon johon kohdistaisin katseeni. Kerroin näkeväni noin 50 valoa joilla kaikilla on useita jupiterinrenkaita ympärillään. Pian lääkäri näytti kohdan jossa minun tulisi pitää katseeni koko ajan.

Hups mitä näinkään. Näin lääkärin kädessä kynän kun hän kertoi että nyt merkataan paikka. Sieluni silmillä näin ison mustan tussin jolla lääkäri piirteli silmääni. Teki mieli nauraa, mut oletin sen olevan kiellettyä. Lääkäri kertoi kohta silmän pinnalle tulevan laitteen joka ei millääntavoin vahingoittasi silmää, tunsin sen ja toinen lääkäri painoi jotakin lujasti pohjaan asti, tiesin sen kun kuuntelin lääkäreiden juttuja. Siinä se oli. Kesti ehkä pari minuuttia. takaisin osastolle jossa puolentoista tunnin ajan tiputeltiin tuon tuosta joitain tippoja. Kelataksi toi minut sitten kotiin.

Rajoituksia elämään tuli jonninverran. Silmä pitää peittää yöksi suojakilvellä ja tip tip tippojem tiputus jatkuu. Onnistuiko leikkaus? Tuoko se sen avun jota haettiin? Luoja yksin tietää vaan ei kerro. Lääkäri ei luvannut mitään.

Jos olet jaksanut lukea tänne asti saat nauraa tai vaikkapa itkeä tapahtumalle jonka koin. Oli alkuiltapäivä ja erittäin hämärää, istuin sänkynlaidalle laittaen yölampun päälle. Siinä on energiansäästölamppu, sellainen joka säästää energiaa syttyessään, tekee sen niin hitaasti. Katsoin samalla kännykkääni kokien todellisia kauhunhetkiä että olen rikkonut sen. Näyttö oli ihmeellisen muotoinen ja takaosakin laineilla, sellaisilla kun 30-luvun hienoilla naisilla oli.

löysin yhdestä aikakausilehdestä tämän ja kuvasin sen.



Nuo laineet kertokoon sen miten minä puhelimeni näin. Oli pakko ottaa järki käteen, eihän puhelin voi muuttua tuon näköiseksi, sen täytyy olla hajataitto yhdistettynä huonoon valoon.

Tässä siis epikriisi potilaan kirjoittamana. Luulenpa sen olevan kovin erilainen kun saan joskus sen lääkärin kirjoittamana.


On alkuyö, ulkona pyryttää ja tuulee niin maan perusteellisesti. Näkisittepä miten tuuli pyörittää tuolla lunta. Vai mahtaisitteko sittenkään nähdä, ehkä se onkin vain minun näkööni sopiva.

Nähdään!

Tipallinen Joulukuu

Toiset ne viettää tipatonta tammikuuta, minä taas joudun repäsemään ja viettämään tipallista joulukuuta. Kävin tänään apoteekissa ja kaikkien muiden rohtojen mukaan tuli myös useampia eri silmätippoja.Tuli antibioottitippaa jota nyt sitten tiputtelen molempiin silmiin 6 kertaa päivässä. Siihen ei leikattavaan silmäänkin ettei sieltä vaan kulje pöpöjä leikattavaan silmään.

Sitten on tuo jo entuudestaan tutuksi tullut kostutustippa jota tulisi laittaa vähintään 8 kertaa päivässä molempiin silmiin koska molemmissa on varaosa, eli siirrännäinen. Parasta kaikesta lienee se että eri lääkkeiden tiputuksen välillä tulee olla varttitunti. Kyllä nyt eläkemuori ryhtyy ihan kokopäivähommiin.

Tiistaina sitten kohti Silmäklinikkaa. Kunhan ensin maanantaina soitan ja kysyn mihin aikaan leikkus on eli milloin sinne pitää mennä. Siellä sitten matkaan kohti kellarikerrosta missä leikkaussali on. Esivalmistelut, anturat sydämeen ja puudutus silmään ja kärräys tohtorisedän eteen. Siinä ei sitten saa edes varpaita heiluttaa jos tulee pakollinen tarve niin sormi pystyyn. Tohtorisetä tekee laserilla viiltoja vaihdettuun sarveiskalvoon. (ensin laittavat ehjän siirrännäisen, sitten rikkovat sen, hoh hoijakkaa). Veljeni muuten kertoi että kun hänen verkkokalvoaan poltettiin laserilla nenään osui välillä käryä. Mahtaa mulle tulla mukava olo leikkauspöydällä.

Leikkauksen jälkeen antibioottitipan käyttö vähenee 4 kertaan päivässä, mutta kuvioihin tulee myös kortisoonitippa 4 kertaa päivässä ja edelleen tuo 15 minuutin paussi tippojen välissä.

Pääsin tässä myös leikkimään Bonditarta. Velipoika kun lähtee Thaimaahan kuukaudeksi. Serkku lähetti sähköpostia kysellen josko tiedän mihin hotelliin veljeni menee tai josko saisin sen selville, lähettäisivät sinne joulutervehdyksen. Huh, tehtävä oli lievästi sanottuna vaikeaakin vaikeampi. Veljeni ei ihan hirveästi asioitaan revittele.Olin ystävän kanssa puhelimessa kun veljeni soitti. Minähän soittelin takaisin kun ensin ystävän kanssa oltiin vähintään 5 kertaa lopettamassa. 

Alkoi utelu veljeltä. Tyhmiä kysymyksiä joihin suurempaan osaan tiesin vastauksen jo etukäteen. Milloin lähdet? Milloin tulet takaisin? Onko siellä menneillään kuuma vai kylmä kausi? Onko sun hotellin varaus varma. vai pitäisikö mun kirjoittaa ja varmistaa asia? Juu ja pidän äidistä hyvää huolta. Ai niin millainen se sun hotelli on? Sattuukohan siitä olemaan kuvia netissä, olis kiva nähdä missä vietät lomasi? Hän mitään aavistamatta sanoi Googleta hotellin nimi ........... Niin no hyvää matkaa, laittelehan sähköpostia sieltä. Samalla olin jo Googlettanut hotellin ja kopsannut sen osoitteen ja liittänyt sen serkulleni menevään mailiin. Pahaa aavistamaton isoveikkani keksii kyllä tervehdyksen saatuaan miksi pikkusisko oli niin perin utelias.

Tällaisia turinoita tälläkertaa.

Ainakaan kahta en vaihtaisi

Ihminen on köyhä ellei tunne omia juuriaan, ainakin minun mielestäni. Mitä vanhemmaksi tulen sitä voimakkaammin näin tunnen. Tällaiset aatokset tulivat voimakkaasti mieleeni eilen kun köllähdin sänkyni päälle jalkojani lepuuttamaan ja silmäni osuivat sänkyäni vastapäisellä seinällä olevaan ryijyyn. Siinähän se on ollut tässä kodissa tähän asuntoon muutostani alkaen, mutta nyt se ikäänkuin alkoi puhumaan minulle.

lonkkani ei päästänyt minua asentoon jossa olisin saanut kuvasta suoran, sori

Ryijy tuo mieleeni lapsuuden ja monet, monet hetket jotka vietin Martta-tätini luona. Hänen olohuoneensa seinällä se oli.  Nyt nuo muistot ja se lämpö ja rakkaus jota sain osakseni lapsena tulvivat minuun ihan sisikunnan perukoille asti.


Martta-täti oli isän sisarkatraassa neljänneksi nuorin, isäni oli hännänhuippu. Kaikkiaan heitä oli 11. Martta oli syntynyt 1902 ja siten oli 13-vuotta isääni vanhempi. Koska menetin ainoan näkemäni isovanhempani, ottaen lukuun sekä isän ja äidin puolen, ollessani 6-vuotias, pidin Martta-tätiä mummonani.


Siellä Martan ja Urhon talossa, nykyisin sitä kutsuttaisiin varmaankin mökiksi, vesi tuli ja meni kun jaksoi kantaa, vietin paljon aikaa.

vuonna 1962 Martan kanssa Pukinmäen talon pihassa

!985 oli aika saattaa Martta haudan lepoon. Muistot jäivät, eivätkä ne mihinkään katoakaan. Martan luona oli hyvän ruuan lisäksi aina tuoretta pullaa. Taikinan hän alusti, muistan hyvin sen, pilkkumissa. Olen huomannut etteivät monet, varsinkaan nuoremmat, tiedä mikä pilkkumi on. Tuo pilkkumi Martta-tädillä oli niin kauan kuin muistan. Eikä mikään ihme koska niiden valmistus lopetettiin vuosi ennen syntymääni.

Monet, monet taikinat olen siinä itsekin alustanut koska olin sellainen pullantuoksuinen äiti. Joka lauantai oli leivontapäivä.

Niin, ainakaan kahta en vaihtaisi, sanovat sitten sisustuslehdet mitä tahansa, minulle muistot ja niihin sisältyvä lämpö ja rakkaus voittaa kaiken muun. Ryijy ja tuo pilkkumi on ne joista en luopuisi. 

Monia muitakin esineitä jotka korostavat juurieni tärkeyttä omistan, mutta nämä kaksi ovat, ainakin tällä hetkellä, ne tärkeimmät.

Iloitaan juuristamme! Ilman niitä emme olisi sitä mitä tänään olemme.

Halloween vai pyhäinpäivä vaiko molemmat?

Taas on se aika vuodesta jolloin nuo päivät ovat käsillä. Jotkut uskovat Halloweenin olevan syrjäyttämässä pyhäinpäivää. 

Kurpitsat odottavat ostajaansa  marketissa

Halloween pohjautuu kelttikulttuuriin ja nimi juontuu englannin sanoista All Hallows Ewe, eli vanhattavalla kielellä pyhäinpäivän aatto. Euroopassa sitä on vietetty kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksalaisissa maissa kuten Englannissa, Irlannissa ja Skotlannissa, Kelttien juhla muistutti suuresti Suomen kekriä. Euroopassa halloweenia juhlitaan 31.10 ja pyhäinpäivä on 1.11.

Irlantilaiset ja Skotlantilaiset siirtolaiset veivät juhlan Amerikkaan. Suomessa juhla tunnetaan juuri amerikkalaisessa muodossaan. Suomessa ei myöskään käytetä samaa päivämäärää kuin muissa maissa. Koska suomalainen pyhäinpäivä ajoittuu 30.10 - 6.11 välisen ajankohdan lauantaihin, on Halloween istunut hyvin sen aattoon eli perjantaihin.

Pyhäinpäivä, nuoruudessani sitä vielä kutsuttin pyhäinmiestenpäiväksi, nimi muutettiin 1967, on päivä jolloin muistellaan poisnukkuneita läheisiä. Haudoilla käynti on lisääntynyt ja ainakin Malmin hautausmaan luona tänään oli kunnon ruuhkat hautausmaalle menijöistä.


Itse suuntasin Malmin hautausmaalle iltapäivällä. Astelin pääportista sisään ja siinä kohta on muualla lepäävien muistoksi kohta.

Astelin aina yhtä juhlavaa pääkäytävää pitkin aina lähelle kappelia.

Tovin viivähdin oman poikani haudalla ja hieman hänelle juttelinkin ja taisipa siinä kyynelkin vierähtää poskelle.

31-vuoden aikana on sammalkin päässyt kasvamaan kiven päälle. En halummut sitä poistaa koska mielestäni se myös kuvasti sitä kuinka kipu lapsen menetyksestä on hellittänyt vaikka ikävä onkin säilynyt. Unohtaa asiaa ei voi, eikä edes tarvitse, mutta sen kanssa oppii elämään.


Olin suosiolla jättänyt suunnitelmista tätini (pidin häntä lapsena mummonani) ja mummoni haudoilla. Arvelin etteivät jalkani olisi jaksaneet sitä kierrosta. Minun jaloillani noille haudoille olisi tullut ainakin puolituntia lisää kävelyä. Niinpä lähdin kohti isäni hautaa tassuttelemaan, samalla miettien kuinka isän kuolemasta tulee tässä kuussa kuluneeksi 18-vuotta. Kukaan meistä ei tuolloin olisi uskonut saavamme pitää äidin  luonamme näin pitkään. Elämä yllättää välillä positiivisesti. 42 minuuttia kesti taaperrukseni poikani haudalta isäni haudalle ja jalat olivat lyijynraskaat. Kertoilin siinä isälle ettei äiti enää jaksa käydä haudalla, mutta muistelee heidän yhteistä pitkää ja onnellista taivalta.

Kun saavuin kotiin olin äärettömän väsynyt mutta onnellinen siitä kun kävin rakkaitteni haudalla.


Niin että, halloween vai pyhäinpäivä? Oman mielipiteeni mukaan ne molemmat mahtuvat kuvioihin. Ne ovat kaksi täysin eriasiaa eivätkä sulje pois toinen toisiaan.

Valinta

Elämä ei aina kuljeta meitä niin kuin toivoisimme. Osaksemme tulee ilon lisöksi vastoinkäymisiä, pienempiä ja suurempia. Joskus potuttaa jopa valinnan teko kaupassa.
tai mitkä vaatteet  pukisi ylleen jne. Jossain vaiheessa elämää useimmat meistä saamme kohdata myös isompia vastoinkäymisiä kuten läheisen menettämisen, terveyden pettämisen jne.

Niin, juuri siitä ajattelinkin kertoa. Eilen matkustaessani kotiin Silmäklinikalta bussi - metro - bussireittiä mielessäni myllersi, ei nyt ihan Sandymyrsky, mutta jonkinlainen pyörremyrsky tuiversi sisikunnassa.

Taustana silmäsairaudestani olkoon tämä kappale lääketieteellisestä aikausikirja Duodecimistä

Keratokonus on määritelmänsä mukaan ei-tulehduksellinen sarveiskalvon ohenemiseen johtava sairaus. Sen etiologiaa ja patogeneesiä ei tunneta. Se on yleisin sarveiskalvonsiirtoon johtava sarveiskalvosairaus. Keratokonuksen esiintyvyydeksi on arvioitu 1/1 500-1/2 000. Sairaus alkaa yleensä varhaisessa puberteetissa. Valtaosalla potilaista taudin eteneminen pysähtyy itsestään ja vain noin 20 %:ssa tapauksista jatkuu niin pitkälle, että sarveiskalvonsiirtoa tai muuta kirurgista hoitoa tarvitaan.

Oikeaan silmään tuo sarveiskalvonsiirto tehtiin muutama vuosi sitten ja se onnistui hyvin, näköä tuli. jos ei nyt loistoluokkaa mutta kuitenkin ihan kivasti verrattuna entiseen . Voin vain olla kiitollinen tuntemattomalle vainajalle siitä että hänellä oli elinluovutustestamentti. Nyt 
 1,5 vuotta sitten myös vasen selmä sai uuden sarveiskalvon. Pitkän toipumisajan jälkeen tänä syksynä kaiken olisi pitänyt olla kunnossa, painotan sanaa o l i s i, sillä nyt eilen tuli päätös että silmään tehdään korjausleikkaus laserilla Marraskuun loppupuolella.

Tuo toimenpiteen nimi on sellainen sanahirvitys että tyydyn vain kertomaan että tuohon saamaani sarveiskalvoon tehdään viiltoja ja paranemisprosessi kestää muutamia kuukausia. On erittäin iso mahdollisuus ettei leikkaus vieläkään tuo edes lähes toivottua tulosta vaan joudutaan taas miettimään mitäs tehdään seuraavaksi.

Miksikö tätä kirjoittelen? Osaksi siksi että jos pännii on päiväkirjamerkintänä luettavana täältä. Toiseksi, koska olen tehnyt tietoisen valinnan etten jää märehtimään vastoinkäymisiin. Luonnollisesti harmistuksia tulee niin arkisissa asioissa kuin suuremmissakin, mutta niiden yli voin kiivetä. Isäni usein sanoi vaikeuksien olevan voittamista varten. Kun valintani näin julistan julkisesti on paljon vaikeampi rikkoa tuo päätös. Jos niin teen potkikaa mua persuksille. Ohoo, nyt Tarina riemusta kiljuu " Enkös niin ole tehnyt jo vuosia" Kylläpä vain niin Tarina on tehnytkin, nyt vaan valintani on oma tekele ilman kenenkään puskemista.

Tämän pohdiskelun jälkeen voin vain toivottaa virkistäviä hetkiä. Siemaillaan onnen ja riemun maljasta!

Valkeus

Olin unohtanut valkeuden 
katsellessani syksyn raskaita värejä
ja eräänä aamuna oli valkeus edessäni.


Seisoin hiljaisena hämmästyksestä.
Kasvoilleni hajosi lempeä hiutale
viileäksi tuoksuksi,
ja valkean maiseman rauha
solui sieluuni kuin juoma.

Ikäänkuin Jumala olisi elämänkirjastaan
kääntänyt piiloon
syksyn väreillä ja kullalla kirjoitetun lehden
ja avannut suuren valkean aukeaman,
jolle talviauringon kalpealla säteellä 
kirjoitetaan lauluja,
jotka ovat viileitä ja kauniita,
ja lumitähden muotoisia.

Katri Vala
Kootut Runot (WSOY 1958)

94-vuotta, eikä suotta

Tänään se sitten oli, nimittäin rakkaan äitini 94-vuotispäivä. pienellä läheisten piirillä sitä vietimme. Valitettavasti seniorini ei opiskelujen vuoksi voinut olla läsnä, sitä kompensoi 2 serkkuani Tampereelta.

valitan kuvan laatua

Tekniikan taitaja äiti sai lahjaksi digitaalisen sanelimen, syystä että hän on kirjannut ylös paperille elämäänsä lapsuudesta eteenpäin, mutta nyt kihdin runtelemat sormet eivät jaksa pitää kynää. Viimeiset vuodet puuttuvat ja koska hän haluaa että kirjoitelma nähdään vasta kun hänestä aika on jättänyt voi hän nyt sanella laitteelle sen mitä haluaisi paperille laittaa. Joku meistä voi sitten varmuuskopioida tekstin muistitikulle.

Ei makeaa mahan täydeltä, mutta juhlan kunniaksi täytyy hieman suuta koriaksi laittaa.

Muutamat kukat kukkien rakastaja äitini sai.

Täytyyhän juhlissa jotain tarjota

Oli suolasta, ja vähemmän suolasta

Oli juniorin väsäämä täytekakku

Kynttilä muuten soitti: Paljon onnea vaan...


Päivänsankari oli tyytyväinen, mutta illalla jo kovin väsynyt. Se lienee ymmärrettävää korkean iän vuoksi.

Miten ihanaa onkaan vielä tässä iässä saada pitää luonaan hyvä ja rakastava äiti! Miten kiitollinen saa olla kun hän on saanut säilyttää järkensä valon!

Nautitaan läheisistämme!