Translate

maanantai 10. joulukuuta 2012

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy




Kävin eilen keskustan Stockmannilla ostoksilla ja pitihän sitä käydä myös Argoshallissa stockan Joulumaata ihastelemassa. Siellä oli vaikka mitä tilpehööriä


























Löytyi myös kakkuhyllykkö



Stockmann on oikein panostanut jouluum. Näin pienen kuoron laulamassa. Ryhmän tonttuja liikkuvan laulaen "soihdut sammuu" Tonttu piileksi hyllyjen välissä ja kurkki sieltä lapsia. Ja tietysti itse Joulupukki oli kohtaamassa lapsia.








Tarkoitukseni oli kuvata myös se kuuluisa Stockmannin jouluikkuna, mutta pienet ihmisenalut olivat joukolla sitä ihastelemassa enkä halunnut heidän iloaan pilata rynnimällä siihen.

Joitakin aikoja sitten tyttäreni ehdotti että Joulun jälkeen kun kutomiskiireet on helpottaneet kutoisin hänelle tuubikaulahuivin. Päätinkin kutoa sen jo pukin konttiin. Lankana on Novitan kelo. 


mailli halusi piiloutua




Iloista ja lapsenomaista Joulun alusaikaa!


1 kommentti:

Kiitos kaunis kommentistasi!