Sain tässä taannoin Haasteen Tarikalta.Pitääpä tässä yrittää vastata noihin kysymyksiin.
Kysyttiin mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?
Kuulun siihen, kenties harvinaiseen porukkaan, jolle jokainen vuodenaika on aina paras ajankohta. Kenties siksi, että silloin vuosina nakki tai jotain asustelin muutaman vuoden Englannissa jossa vuodenaikojen vaihtelu ei ollut ollenkaan niin selkeä kuin meillä täällä pohjoisessa.
Syksy, miksi?
Syksy vaan on niin kaunis väritykseltään, silloinkin kun lehdet ovat puista karisseet, karut, paljaat puiden oksat kertovat omaa tarinaansa.
Ei haittaa vaikka sataa ja tulee, sillä siinäkin on oma hohtonsa.
Talvi?
Lumi, pakkanen, tuiverrus. Kaikki tuo kuuluu siihen mistä pidän. Kun ensilumi saapuu, kuten kuvassa viime vuonna, olen kuin pieni lapsi, ihanaa!
Kevät?
Pääsiäisestä alkaa minulle kevät. Lirisevät pikku purot, musta likainen lumi, luonnon herääminen kohti uutta kesää saa minut uudelleen ja uudelleen ihmetyksen valtaan, voiko kaikki tämä olla totta?
Kesä?
Tämä Suomen kesän kauneus, aurinko, kesäsade, ihan sama mikä ilma, aina se saa sydämen sykkimään ylimääräisen hypyn, minä rakastan tätä kaikkea.
Kysyttiin myös tulevaisuuden haaveista.
En itse jaksa haaveilla hyvästä terveydestä, olen kantapään kautta oppinut kuinka sairauksien kanssa voi oppia elämään hyvää elämää. Ehkäpä sellainen yleinen haave ja toive on voida elää hamaan tappiin asti elämänmyönteisenä ja posittivisesti asioihin suhtautuvana.
Hieman konkreettisempi haave on se joka on jo askeleen verran otettuna. Nimittäin, mennä keväällä takaisin Tunisiaan Hammam Sousseen samaan asuntoon jossa viimeksi olin.
Kysytään olenko tai olinko unelma-ammatissani?
Pari vuotta nuoruudessa olin hyvin lähellä sitä. Olin lapsesta asti haaveillut sairaanhoitajan ammatista. Englannissa sitten ovi aukesi Bromley:n sairalaan työskentelemään nursing auxilirianina, voisi kai sanoa sen olevan jonkinlainen hoitoapulainen. Nautin siitä kokosydämisesti.
Lempivärini?
Nekin vaihtelevat, mutta lähinnä kai olevat luonnonläheiset vihreä ja ruskea ja ikuisesti lemppareihini kuuluva viininpunainen.
Mieleenpainuvin kirja?
Tuohon sarjaan kuuluu iso joukko kirjoja. Ehkä kuitenkin nostan esille kaksi. Eräs ystäväni kerran päivitteli kuinka rankkoja kirjoja luen ja molemmat kirjat kuuluvat tähän kategoriaan.
Ensiksi mainitsen ruotsalaisen teologin Ann Heberleinin kirjan: En halua kuolla, en vain jaksa elää. Hän kertoo siinä elämästään ja kamppailustaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.
Toiseksi Laura Saven Paljain jaloin. Se kertoo Lauran, nuoren lääketieteen opiskelijan kovista kokemuksista syövän kourissa, sairauden vaikutuksesta parisuhteeseen ja pieneen lapseen. Laura ehti siirtyä rajan toiselle puolen ennen kirjan julkaisua.
Miksi näin rankat kirjat? Ainakin ne ovat omiaan auttamaan minua suhteuttamaan omia ongelmiani ja olemaan kiitollinen siitä, miten hyvin asiat minulla ovatkaan.
