Translate

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kaikkea näkee ja kokee Lontoossa

Viikko suurkaupunki Lontoossa, vaikka siellä on paljon aiemminkin ollut, antoi taas monenmoista kokemusta. Näkyi upeita autoja





Kontrastia hienon ja ei niin hienon välillä.








Paljon kun liikkuu, varsinkin huonoilla jaloilla kuten omillani, tekee mieli tuon tuosta pysähtyä hetkeksi istumaan kahvikupin äärelle. Yksi suosituimmista oli ison ketjun eri kahvilat.




Näissä kahviloissa sai mukavasti istuskella nojatuoleissa ja niissä oli aina WIFI-yhteys





keskusta alueella, tarkemmin sanottuna Leicester Squarilla löysimme kahvilan jote emme tienneet olevan olemassakaan. Toki sen jäätelöä myödään Suomessakin hyvin varustetuissa kaupoissa.





Luxusta kahvilakulttuuriin saimme Knightsbridgen hienoistoalueella.





Tällä alueella piipahdimme myös kahdessa hienossa tavaratalossa, joissa koimme olevamme kuin Liisa ihmemaassa.




Oli Harley Nichols. Jossa toinen toistaan arvokkaamman näköiset myyjät olivat valmiina palvelemaan hienoilla osastoilla. Oli tietysti jo legendaksi muodostunut Harrods.








Harrodsilla löytyi kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Lemmikkieläinosastolla hämmennys oli niin suuri ettei älynnyt edes kuvata kun vastaan tuli Kiinanpalatsikoiranpentuja ja koirien olutta. Juniorini kissa sai sieltä ruokakupit joiden sisäpohjassa lukee Harrods. Lankesin itsekin ostamaan 3 lasitähteä, jotka muuten pakattiin kuplamuoviin. Näimme mainoksen joulumaasta kaupassa ja luulimme sitä vitsiksi olihan vasta syyskuun puoliväli. Mutta kyllä kokonainen kerros oli pyhitetty joululle.











Tuolla osastolla kiinnitimme huomion myös naishenkilöön joka oli ostoksilla kahden kaupan avustajan kanssa. Kun nainen löysi mieleisensä tuotteen hän sanoi joka kerta "six" näitä six tuotteita kertyi monenmonta korillista. Ei varmaankaan ollut rahasta puutetta.




Keskustan alueelta löytyi tämä kuuluisa ja upea tavaratalo Liberty, joka kuulema oli edesmenneen prinsessa Dianan lempikauppa.

Kun edellisen kerran kävimme Lontoossa katselimme Leicester Squarilla kylttiä jossa kerrottiin että paikalle oli nousemassa M&M maailma. Pohdimme silloin millainen se tulisi olemaan.





Löytyi valtaisa rakennus täynnänsä kaikkea joka tavalla tai toisella liittyi M&M-karkkeihin. Karkkeja sai mm. ostaa irtokarkkeina ja niitä löytyi kymmeniä ellei satoja erilaisia. tässä katsaus liikkeen sisälle.













Edellisessä postauksessa pihuin Chinatownista





Luonnollisesti ruokailimme siellä. Tälläkertaa seuraavassa ravintolassa





Chinatownissa sai nähdä niin paljon, että siitä on vaikea kertoa





Juniorini joka koulutukseltaan on leipuri-kondiittori tietysti kiinnitti huomion kiinalaisiin taidonnäytteisiin.







Lähellä Trafagal Squaria lepuutin kerran jalkojani istuen bussipysäkin penkillä. (siellä muuten lähes aina bussipysäkin penkit ovat jalkakäytävään päin, eipä roisku kura) Silloin silmiini osui mielestäni huvittava näky.



Katsohan tekstejä tarkkaan.


Matka tässä postauksessa on ollut pitkä. En vain keksinyt mitä olisin jättänyt pois.

Makoisaa syksyä!




keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Se oli niin Lontoota se

11.9 alkoi matka kohti Lontoota jo tutuksi tulleella pyörätuolikuljetuksella lentokentällä. Huvittavin osio tapahtui lähtöportilla kun minua kuulutettiin nimelläni ottamaan yhteyttä lähtöporttiin. Siellä sain kuulla että minut ja juniori kuljetetaan erikseen lentokoneelle (oli kone jolle kuljetettiin lentokenttäbussilla). Mikäs meitä odottikaan ellei oma bussi, privaattikuljetuksella siis matkasimme ja lentokoneen luona sai huomata että bussia kuljetti tuntemani mies Jani. Muutama sana siinä vaihdettiin ennenkuin nousimme koneeseen. Kun olimme asettuneet paikoilemme muut matkustajat saapuivat.




Pilvien yläpuolella mennä huristimme




Bambupuikot olivat käytössä lennon ajan



Underground on hieman erikokoa kuin Helsingin metro.






Lontoo oli paikallaan kaiken olympiahuuman jälkeen. Se tosin vielä näkyi monissa eri asioissa, samoin kuin kuningatar Elisabethin 60-vuotta vallassaolo. Vähän kaikkea näkyi sonnustautuneesa Union Jackin (brittilipun) väreihin.








Vanhat perinteiset puhelinkopit tönöttivät yhä katukuvassa.




Tokihan meidän täytyi käydä katsastamassa vahdinvaihto Buckinhamin Palatsin edustalla.









Lontoossa pitää ehdottomasti käydä, ainakin omasta mielestäni, London Eye:ssa. Niin teimme nytkin. Kuvassa vaunu jollaisista ympyrä täyttyy.







Maisemat ylhäällä ollesa ovat hulppeat.




Kuvassa näkyy kaikkien tunnistama Big Ben, joka kuitenkaan ei enää virallisesti kanna sitä nimeä, vaan on nyt Elisabeth torni. 

Kävimme myös Science museossa





Miltä tuntuisi leikkaus tällä pöydällä?



Kaikki kuvat on napsittu lääketieteen osastolta.






Näontarkastuksessa käytettävä laite. Ja alla egyptiläinen muumio





The Dungeon oli yksi käydyistä paikoista.




Siellä havainnollistetaan kauhunhetkiä Lontoon historian hirvittävyyksistä. Läpikäydään mm. Lontoon palo ja viiltäjä Jack. Ne on tehty mahdollisimman aidonoloisiksi.

Chinatown on must. Tunnelma on mahtava ja kiinalainen ateria kruunaa siellä käynnin.




Kiitos kun kuljit kanssani pitkin Lontoota. Toisella kertaa tuon esille hieman toisenlaista näkökulmaa tuöhon kaupunkiin,




















sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Eteenpäin on elävän mieli

Äitini kävi ensivisiitillä uudessa kodissani. Kovin hanakka hän ei enää ole kodistaan lähtemään kun ikä alkaa painaa ja väsymys niin helposti voittaa. Kuitenkin nyt hän muutaman tunnin visiitille uskalsi lähteä.




Eipä sellaista tapaamiskertaa etteikö äiti yllättäisi muistillaan. Nyt sisäänastuessaan hän kertoi miten tuttu nimi naapurini ovessa onkaan. Alkula, hän sanoi, silloin kun menin kouluun 1925 luokallani oli Saara Alkula. Hih, itse menin kouluun 1957 enkä kovin montaa nimeä sieltä muista.

Jo jonninaikaa olen kutonut äidille hartianuttua. Varasin lankaa niin että sen piti riittää. Kudoin ja pidin paussia useamman kuukauden ja taas jatkoin vain havaitakseni langan loppuvan ihan loppumetreillä. Ja juuri tarvitsemaani väriä ei tuntunut löytyvän kunnes Tarina pelasti tilanteen löytäessään kotikylältään sitä. Osti ja lähetti pikku-ukon ja Rinsessan mukana sitä mulle. Ajattelin nutun antaa Lokakuussa kun äiti täyttää 94, mutta muutin mieleni ja päätin antaa sen jo nyt. Ilmat viilenevät ja hän joka ei aiemmin kylmää tuntenut on nyt korkean iän myötä alkanut luissaan tuntea vilua. Nyt siis oli oiva aika Silmulangasta kudottu nuttu ojentaa koska lämmitys ei vielä ole päällä.




Seiska-veikan papukaijalangasta muotoutui kivan väriset sukat tyttärelle.




Uskomatonta mutta totta. Lontoonmatkani on jo käsillä. Sen kertoo lentolippu.





Pakkaaminen on tekemättä, mutta olen varustautunut nilkan tukisiteellä voidakseni liikkua pitkin Lontoon katuja. Nilkka pettää alta ja kun tuo kipu on siinä nk. terveessä jalassa niin jotain tartti tehdä. Jos olisin itse saanut valita jalan nilkan kivuille olisin valinnut jalan joka jo muutenkin reistailee ja aiheuttaa kipuja. Vaan kun ei voi valita, täytyy yrittää tukea. Hivenen on hankalaa kun oikean jalan lonkka kipuilee oikean jalan askeleella ja vasemman jalan nilkka pettää alta vasemman jalan askeleella. Mutta näillä mennään kun ei muutakaan voi. Kaikkeen tottuu. Sanovat että ensimmäinen päivä hirressäkin on pahin, sitten helpottaa.


Valoa ja lämpöä syksyyn!