Vanha täti prinsessana

Tarkoitus oli, uskokaa pois, päivittää blogia reissussa ollessa muutaman kerran. Pohjois-Afrikassa vaan tuo nettiyhteys pätki ja tökki niin perusteellisesti että lupasin itselleni viettää lomani rauhassa ja sitten täällä päässä kertoilla kokemuksia reissusta useamman päivityksen verran


Sunnuntaina 26 Helmikuuta oli kaikki valmiina oli 

passi ja oli hammasharja

Joten pirssi pyllyn alle ja kohti lentokenttää. Siellä Norvegianin tiskillä sitten lähtöselvitystä tekemään, sillä olihan sitä noiden mainittujen lisäksi kertynyt mukaan hieman muutakin

Oli kapsäkki, unimasiina, viininpunainen maxi käsveska jossa kuukauden lääkkeet ja mini läppäri ja ihan normaali käsveska. Kolme viimemainittua jäi käsitavaroihin ja niidenkin kanssa taapertaminen kolmen jalan kanssa kaukolentojen perimmäiseen kolkkaan olisi ollut työlästä, mutta kaukaa viisaana olin tilannut itselleni pyörätuolikuljetuksen (häpeä sanoa mutta täällä Suomen päässä tuo toimii kaikkein huonoimmin)


Norvegianin kone kohti Lontoon Gatwickin lentokenttää nousi ilmaan puolisen tuntia myöhässä ja kuten aina matka oli perin tylsä. Hieman ennen Lontoota bongasin koneen ikkunasta aivan mahtavan auringonlaskun pilvein yläpuolla.

Lontoossa koneen ovella minua odotti pyörätuoli nuoren virkapukuisen miehen kanssa. Ikuisuuden mittaisen käytävän jälkeen päästiin passsintarkastukseen. Lisää formula-ajelua ja pari hissimatkaa niin oltiin jo tsekkailemassa mille hihnalle matkatavarat saapuvat. Siellä istuin käspakaasieni kanssa ja kepillä sojotin pojalle et tuo laukku tuolla on se mulle kuuluva. Ja matka jatkui sinne missä kuljetukset hotelleille ovat, älkää kysykö missä ne ovat minä vain istuin ja nautin kyydistä. Ulkona oli hivenen viimaista mutta poika vaan tökötti vierelläni sen 20 minuuttia mitä minibussin tuloon kesti ja antoi vielä ohjeet että mun laukku on sitten hotellissa kuljetettava huoneeseen.


(Pahoittelen lopputeksti ilman kuvia, mutta pakko jatkaa sillä prinsessana olo ei vielä päättynyt ja se mitä olisin halunnut kuvata siellä Tunisian päässä oli mahdotonta kun oli syli täynnä tavaraa ja kuulin myöhemmin ettei siellä lentokentällä saa kuvata)


Muutaman tunnin unien jälkeen hotellin minibussi kuljetti minut Gatwickin South terminaaliin, olin eilen ollut Northissa. Pakollisen lähtöselvityksen jälkeen ja turvatarkastuksen (minulla piip piip äänen jälkeen aina ruumiintarkastus) menin Special-Aid tiskille ilmoittautumaan ja sain hälytyslaitteen sen kanssa menin kahville ja kun laite piippasi siirryin takaisin tiskille. Sähköauton kyytiin tuli toinenkin täti samaan koneeseen kun aikamme köröteltiin oltiin lähtöportilla ja kun koneeseen nousun aika tuli meidät kaksi kuljetettiin ensin koneeseen istuinrivi 19, joka on Brittish Air:n vammaispaikat. Kun istuimme tukevasti paikoillamme muut matkustajat pääsivät koneeseen. Matka Tunisiin sujui mukavast tuon täti-ihmisen kanssa jutellen ja ammentaen tietoa Tunisiasta, hän oli Britti joka asuu Monastirissa Tunisiassa.


Saavuimme Tunisiin. Ja meidän kahden pyydettiin istumaan paikoillamme kunnes meidät tullaan noutamaan. Nuori tunisialainen tuli ja istutti meidät pyörätuoleihin ja niin mentiin hän pukkasi meitä kahta lihavaa tätiä kentän loputtoman pitkiä käytäviä pitkin. Passintarkastuksen kohdalla menimme kohdasta jossa luki: only diplomats. Kaveri otti passimme ja haki niihin jostakin leimat ja matka jatkui kohti matkalaukkuhihnaa. Siellä sitten taas osoittelimme laukkujamme ja nyt niitä oli lentokentän kärryissä peräti 4 meno kuljetusbussille (satuimme molemmat menemään samaan) olikin menoa eikä meininkiä. Kaveri pukkasi kahta pyörätuolia sitten matkalaukkukärryä vuoronperään. Vihdoin olimme A2B:n minibussin luona ja matka kohti Hammam-Soussea saattoi alkaa.