Translate

lauantai 16. helmikuuta 2013

Liukasta Laskiaista vetten päällä

Oli aika käyttää joululahjani, Tallink-Siljalta saamani risteilylahjakortin. Niinpä sitten Laskiaistiistaina aloitin reissuni Olympiaterminaalista kohti jo niin tutuksi tullutta Tukholmaa.

Istuskelin kaffeella laivan promedaadin varrella pällistellem ohikulkevia ihmisiä. Huomasin määrättyjen ihmisten olevan liikkeellä shoppailu meiningillä ja kun ilta kului hieman pidemmälle toinen toistaan hienommin pukeutuneita daameja kulki farkku-villapaita asuun pukeutuneiden herrojen vierellä kohti yökerhoa.





Minun yökerhoni oli hytissä 9511 jossa silmät painuivat kiinni alta aikayksikön siirtyen unien vallattomiin maisemiin. Tunnetusti uneni ovat erittäin mielikuvitusrikkaita.

Aamulla kävin syömässä buffetaamiaisen jaksaakseni päivän Tukholmassa löntystellä. Siellä kierrellessäni hymyilin itsekseni muistoille niiltä ajoilta kun lapset vielä olivat pieniä ja käytiin naapurin pääkaupungissa.




Åhlensin tavaratalon Sergelin torin päädyssä on pieni aukio jossa silloin ennenmuinoin oli makkarakoju. Se kirvoitti lapsissa hysteerisiä naurukohtauksia. "Ostetaanko korvia, sahtia vaiko lasia?" usein kysyttiin. (korv, saft, glass) Sitten itse Sergelin torilla naurupyrskähdykset vain kiihtyivät-




"Ooh, täällä on kulttuurihuussi" Muuten noihin aikoihin tuolla oli ilmainen vessa jota hyötykäytettiin lapsiperheessä.

Päiväni Tukholmassa päättyi iltapäivällä kun suuntasin Oopperan eteen odottamaan bussikuljetusta Värtanin satamaan. Siinä odotellessa katselin Gustav Adolfin patsasta.



Kuninkaanlinnaa




Laivalla söin Promenadin varella ja katselin ja kuuntelin musiikkia.



Ajoissa taas siirryin hyttiin ja vällyjen alle. Kuulin kyllä laivan käymisen Maarianhamisassa puolen yön aikoihin sitten vaivuin uneen jota häiritsi naapurihytin idiootit jotka kai ajattelivat purkaa seinän hyttien välistä.

Aamupäivällä satamaan ja kohti kotia. Oli kiva irtiotto arjesta, mutta ah, oli niin ihana palata kotiin.

Ihanaa kevään odotusta!

3 kommenttia:

  1. Kalle oli kotona, kun lippu salossa.
    Kävitkö kylässä kahavilla?
    Ihastuttavaa kevään odotusta myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tohtinut mennä Kallea moikkaamaan kun pelkäsin myöhästyväni paatista, eikä ollenkaan huvittanut ajatus et pitäisi uida jäiden seassa ja ottaa laiva kiinni.

      Poista
  2. Kalle ja Silvia olis varmaan tarjonnu kahveet, olishan heillä ollu aikaa kuskata sinut lahden toispuolel.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi!