Olisin vielä voinut jatkaa oloani Tunisiassa, mutta loma päättyi auttamattomasti. Onneksi niin että hyviä muistoja jäi roppakaupalla.
Maanantaipäivä oli lähtöpäivä ja kauhulla ajattelin kuinka joudun vetämään matkalaukun ja muut tavarani todella jyrkkää luiskaa alas talosta ja kadun toiselle puolen. Turhaan huolehdin, sillä vuokraemännät olivat ottaneet tämänkin asian huomioon. Jokapaikan höylä taksisuhari Sam saapui kuljettamaan laukkuni ja samalla opetti Janicea ja Jacquelinea ettei nyt parane sanoa "bye bye" vaan että Suomessa sanotaan "näkemiin" tämä kaveri näet osasi hitusen verran suomea, muutakin kuin ne pöljät mitä kuuluu kukkuluuruu.
Tavarat A2B;n autoon ja matka kohti Tunisin lentokenttää alkoi. Tälläkertaa istuin pelkääjän paikalla ja mulla oli siten mainio paikka katsella maisemia. Maaseutu oli tosi karua ja köyhyys paistoi läpi.
Tuon tuosta oli nähtävissä lammaslaumoja ja vielä vanhanaikaisesti paimenen kanssa. Usein tuo paimen oli vanha täti.
Mitä lähemmäksi Tunisia saavuimme sitä jylhempänä ja upeampana Atlasvuoristo häämötti.
Saavuttuamme Tunis Carthagen lentokentälle
saimme heti huomata että lentomme Lontoon Gatwickiin oli myöhässä noin 20 minuuttia. Lähtöselvitys tapahtui vanhanaikaisella tavalla käsin. Kohdallani virkailija laukun otettuaan käski minun odottaa ja poistui jonnekin. Tovin päästä hän palasi kertoen pyörätuolikuljetuksen odottavan minua viereisen tiskin luona jossa passini oli jo leimattu. Se oli sitten menoa eikä meininkiä. Mies ohjaksissa kyseli haluanko kahvia vastasin myöntävästi ja ihmettelin kun ensin kysyy ja sitten työntää minua 4 eri kahvilan ohi. Seuraava kysymys oli haluanko tehdä taxfree ostoksia, sitä en halunnut. Passintarkatuspisteessä vain vilkutimme virkailijoille ja turvatarkastuksessa unimasiinalaukkuni vilkutteli vihreää. Virkailija kysyi mitä siellä on? Kerroin siellä olevan unimasiinan ja tietokoneen. Lupa jatkaa matkaa tuli. Olisin siis voinut käsimatkatavaroissani tai itsessäni kuljettaa ihan mitä vain.
Pitkät käytävät päättyivät lähtöporttien luo ja ylläri, ylläri siellä oli kahvio johon työntäjäni minut kauniisti siirsi pöydän ääreen. Hän puhui puhelimeensa ja kertoi koneen olevan nyt myöhässä 45 minuuttia tuumaten ettei se haittaa kun hänen ei tarvitse tehdä töitä. Hän kaivoi laukustaan pienen nyssäkän, avasi sen ja taittoi minulle puolet n. 20cm kokoisesta sämpylän näköisestä "ota se on hyvää vaimon tekemää" hän kehotti. Leipä oli todella ihanaa sinne sisään oli leivottu jotain joista ainoastaan tomaatin tunnistin. Kohta mies toi minulle kahvin ja kaivaessani lompakkoani sanoi no problem eikä ottanut rahaa.
Jossakin vaiheessa siirryimme portin luo ja selvisi koneen olevan vielä enemmän myöhässä. Koitti sekin aika kun hän alkoi siirtämään minua koneeseen johtavan putkeen, toiset matkustajat yrittivät kiiruhtaa ohitsemme mutta kuljettajani pysäytti heidät. Pyörätuoli parkkeerattin aivan seinän viereen ja sain kuulla Brittish Airwaysin toiseksi korkeimman johtajan tulevan koneeseen ja häntä olimme odotelleet ja odotimme edelleen, luonnollisesti hän menisi koneeseen ensimmäisenä. Takaa alkoi kuulua hälyä kun liuta miehiä ja naisia saapui, olivat saattamassa herra johtajaa koneeseen. Pian tunsin köden olkapäälläni ja äänen "tämän rouvan tarve mennä koneeseen ensimmäisenä on suurempi kuin minun, muuten nuo hyeenat kaatavat hänet, minulla sentään on nämä turvajoukot" Niinpä lentoemo saatteli minut paikalleni riville 19.
Kolme tuntia ilmassa ja saavuimme Gatwickin North terminaaliin ja jossa koneen ovella minua odotti jo tutuksi tullut pyörätuoli joka vaihdettiin myöhemmin sähköautoon.
Kun kapsäkki oli nostettu autoon köröttelimme Courtesybussien pysäkeille ja soitimme hotelliini josta saapuivat minut noutamaan.
Oli jo aamuyö joten nukkumaan. Aamulla oli englantilainen aamiainen joten sai tukevan alun päivälle. Hotelli oli intialaisomistuksessa ja monet naurut nauroin mielessäni heidän englannilleen. Odottelun jälkeen hotellin minibussi vei minut Gatwickin South terminaaliin.
Terminaali oli minulle uusi joten passi- ja turvatarkastuksen jälkeen jäin etsimään mistä löytäisin special aid tiskin. Kysäisin asiaa pieneltä aasiaisperäiseltä siivoojatädiltä. Hän sanoi tuosta noin ja näytti kädellään. En tohtinut mennä sillä ovessa luki only staff. Silloin täti tuli sieppasi mun unimasiinan ja kertoi matkan muuta kautta olevan liian pitkän. Sain taas piippauslaitteen joka pirisi ollessani kahvilassa. Yksi jo tutuksi tulleista pyörätuolireissuista oli alkamassa.
Seuraavat kolme tuntia hurahti ilmassa ennen kuin laskeuduimme Helsinkiin. Ja taas pyörätuolimatka. Saavuttuamme vastaanottohalliin nuorimmaiseni oli minua vastassa. Reilu puoli tuntia ja olimme asunnollani. Yö kului kuin huomaamatta rupatellessa ja aamulla lähdin kohti Silmäklinikkaa kirjaimellisesti silmät ristissä.
Nyt on sitten kotimaan ilmaa tullut haisteltua reilun kuukauden ajan ja mielessä kaihertaa ajatus vielä minä menen Tunisiaan. Tosin jotain muita matkoja on nyt ensin suunnitelmissa.
Ihanaista kevään jatkoa jokaiselle.
Aiemmin olen jo kertonut kuinka matkallani Tunisiaan olen kernaasti käyttänyt hyväkseni utelemisen lahjaani saadakseni selville tuosta valtiosta niin paljon kuin mahdollista.
Rajanaapureita Tunisialla on kaksi. Lännessä Algeria ja idässä Libya. Tunisian maasto koostuu pohjoisen Atlasvuoristosta etelän Saharan autiomaahan ja kaikkea siltä väliltä. Aiemmalla reissullani olen käynyt Saharassa ja se on todella kokemisen arvoinen, samoin kuin suolajärvi. Tunisia itsenäistyi Ranskan siirtomaavallasta 1956 ja seuraavana vuonna siitä tuli tasavalta. Ensimmäinen presidentti oli Habib Bourguiba. Sanotaan Tunisian siirtyneen hänen hallinta-ajallaan keskiajasta 1900-luvulle. Ei liene ihme, että lähes jokaisessa kaupungissa on katu nimeltään Habib Bourguiba Avenue. Itsenäistymisen jälkeen maahan tuli voimaan henkilölaki joka salli naisille oikeuden saada passi, avata pankkitili ja perustaa yritys. Ensimmäisenä arabimaailmassa Tunisiassa myös kiellettiin moniavioisuus.
Kyseinen katu pääkaupungissa Tunisissa
ja Soussessa
Kyseisen presidentin valtakausi kesti vuoteen 1989 (Tunisiassa presidenttien valtakausia ei ole rajattu.) Silloin tapahtui nk. palatsivallankumous jolloin pääministeri syrjäytti istuvan presidentin.
Tunisiassa piti kaiken olla hyvin. Köyhien aseman piti parantuman, sillä kerättiin erillistä veroa köyhien auttamiseksi. Tosiasiassa, niin minulle kerrottiin, köyhien asema vaan heikkeni. Maassa ei ollut, eikä ole vieläkään minkäänlaista sosiaaliturvaa.
Kuten aikanaan uutisista kuulimme 2010 - 2011 maassa alkoi levottomuudet kun kansa nousi kapinaan maan oloista.
Kuulimme myös suomalaisturisteista jotka siirrettiin yhteen hotelliin, hotelli Marhabaan Soussessa.
Se lienee ollut hyvä valinta, sillä hotellialueelle mennessä on iso rautainen portti. Hotelissa on kaikki mahdollinen saatavissa uimaranta, uima-altaita, kauppoja, ravintoloita, kauneuskeskuksia jne.
Tosin useammalla suulla minulle kerrottiin ettei Soussessa koko vallankumouksen aikana ollut mitään vaaraa. Öiseen aikaan kuului jyskettä ja pauketta kun nyt entisen hallinnon joukkoihin kuuluneet ammuskelivat "varoituslaukauksia" ja ryöstivät kauppoja jonka jälkeen polttivat ne.
Tuolloin vallassa ollut presidentti poistui maasta 14,1,2011 ja maahan saatiin tilapäinen hallitus 12,1,2011. Koska tulevat vaalit ovat sitä ei kukaan tiedä.
Jokaiselta tapaamaltani englantia puhuneelta ihmiseltä kysyin: " Onko parempi nyt, vai ennen vallankumousta?" Yhtä lukuunottamatta kuulin nyt ásioiden olevan paljon paremmin. Samoin minulle kerrottiin vievän paljon aikaa ja työtä jotta maasta tulee hyvä. Kaikki pitää saada uuteen kuosiin. Ensinnä on saatava turistit vakuuttuneiksi Tunisian olevan hyvä ja turvallinen lomakohde ja näin monet, monet saisivat töitä ja myös olisivat kartuttamassa yhteistä kassaa verojen muodossa, Mielenkiintoista oli usean henkilön toteavan "me olemme nyt vapaita"
Kun aiemmilla Tunisian matkoillani lähes jokaisessa kadunkulmassa oli vallasta syöstyn presidentin kuva, nyt siellä liehui Tunisian lippu.
Oma kokemukseni tältä reissulta oli todella positiivinen. Vielä yhden postauksen verran viivymme Tunisian matkallani. Eli matkalla kotiin. Silläkin reissulla sattui ja tapahtui.
Port El Kantaoui eli paikallisten sanomana PEK on rakennettu palvelemaan turisteja ja sinänsä ei anna paljon kaltaiselleni matkaajalle joka haluaa paneutua paikalliseen elämän menoon. Se on 10 km:n päässä Soussesta ja 5 km:n päässä Hammam Soussesta. Koska kyseessä on turistipaikka sinne on myös järjestetty turisteille suunnattuja kulkuneuvoja jolla pääsee sinne edullisesti ja vaivattomasti.
On turistijuna, eli noddytrain
on Tuc Tuc. Jälkimmäinen vie Sousessa Medinan porteille ja jälkimmäinen Cornichen alueelle rannan viereen. Molemmat poimivat matkan varrelta väkeä kyytiin ja jättävät pois yleensä hotellien tuntumassa. Itse en tällä kertaa näitä käyttänyt vaan turvauduin taksin kyytiin joka maksoi asunnollatani PEK:n noin 1€ ja Soussesta noin 3 € joten budjettini salli sen. Siellä kulkee myös paikallisbussi mutta vieläkään mulle ei selvinnyt missä se pysähtyy, mistä se lähtee ja paljonko maksaa.
Useaan kertaan menin tuohon turistimestaan en huvipuistoon, en vesipuistoon enkä golfaamaan. Menin kävelemään ja katselemaan hienoja maisemia ja asiaa edesauttoi se, että siellä on paljon penkkejä joissa on kiva istua ja katsella maailmanmenoa. Huomasin myös että enenevässä määrin tunisialaiset ovat ottaneet paikan päiväretkiensä kohteeksi. Tavoilleni uskollisena jututin jokaista joka hiemankin englantia osasi, sillä halusin kuulla heidön mielipiteitään vallankumouksesta ja elämästä sen jälkeen. Taidankin tehdä siitä myöhemmin oman postauksen.
Tämän maassa kasvavan rahapuun suojassa nautin kahvikuppilisen useammin kuin kerran tai kaksi.
Samalla katselin huvipursisatamaa ja siellä olevia toinen toistaan hienompia veneitä.
Toinen lempparipaikkani oli suihkulähteen luona. Siellä myös ihastelin kehäkukkien kauneutta.
Matkalla asunnolleni kävin supermarketissa lähes joka kerta. Aloitin menemällä Monoprixiin, valtion kauppaan, mutta se oli aivan onneton. Sitten löysin supermarketin Big Market ja siellä oli hyvät valikoimat joista valita. Matkalla taksiasemalle istuskelin vielä PEK:n porttien luona katsellen ihmisten touhuja.
Tunisiassa mausteet ovat halpoja, noin 2,5 - 4 € kilo. Ostin niitä noin 3 kg. Vanhemmille lapsilleni chilijauhetta, kuivattua chilirouhetta, harissaa sekä jauheena että märkänä. Juniori sai chilin sijaan toivomaansa tunisialaista 4 yrtin sekoitusta jauheena. Itselleni ostin kurkumaa ja kanelia jossa mukana oli myös kanelitankoja.
Vaikka pakkasin mausteet aina yhden ihmisen tuotteet moninkertasiin pusseihin asuntoni tuoksui maustekaupalta ja sai minut pärskimään oikein urakalla.
Kun matkustaa Sousseen pitää joka kerta ehdottomasti käydä Medinassa, vanhassa kaupungissa, joka on rakennettu 800-luvun puolivälissä. Tuo Medina kuuluu myös UNESCOn maailman perintöluetteloon. Muutaman kerran reissuni aikana suuntasin myös sinne.
Kun astuu noista medinan porteista sisään, on kuin astuisi aivan toiseen maailmaan. Kapeat mutkikkaat kujat poukkoilevat sinne tänne. Turisti usein näkee vain kauppakujat.
Kaupustelijaa on jos jonkinlaista ja tinkaaminen kuuluu ehdottomasti asiaan. Poistut liikkeestä ja myyjä tulee perään. Lopulta istutaan minttuteelasien kanssa ja yritetään päästä hinnasta yhteisymmärrykseen. Nyrkkisääntö lienee että asiakas maksaa vajaa puolet pyydetystä hinnasta. Itselläni se jäi todella paljon alle tuon puolet hinnasta.
Medina kuitenkin koostuu suureimmaksi osaksi asuintaloista ja muutamasta moskeijasta. Vaikkei se suuren suuri olekaan sinne eksyy helpolla sillä siellä on ainoastaan kaksi ulospääsyporttia lännessä ja etelässä.
Perjantapäivänä istuin kahvilaan Ribatin juurelle.
Tilasin tuorepuristetun appelsiinimehum. (kylmän talven vuoksi appelsiinikausi jatkui vielä, normaalisti se loppuu helmikuun puolivälissä). Uskon saaneeni hyvinkin tuoretta mehua, sillä tarjoilija saatuaan tilaukseni riensi
poimimaan appelsiinit puusta. Sinä istuskelin ja katselin hyörinää suuren moskeijan liepeillä. On muuten ainoa moskeija ilman minareettia.
Monen laista kadun tallaajaa siellä näkyi
Kun kansaa riensi perjantairukouksiin olin aikeissa poistua paikalta, mutta naapuripöydässä istuva muslimimies kehoitti mua pysymään siinä niin hän selostaa mitä kohta tapahtuu. Hän käski minua katsomaan moskeijan porttien luo. No, näin siellä
pakettiauton. " siellä on vainaja" hän kertoi ja jatkoi " kun rukoukset päättyvät vainaja viedään moskeijaan ja hänen puolestaan rukoillaan". Olin taas nousemassa paikaltani, mutta mies kertoi ettei mun kannata lähteä sillä vielä tapahtuu. Tilasin minttuteen ja 40 minuutin päästä mies aloitti selostuksen kertoen että vainaja laitetaan nyt autoon ja surujoukko kokoontuu auton taakse. Näin tämän kaiken ja huomasin auton lähtevän ajamaan hyvin hitaasti takaovi auki. Kun tätä ihmettelin mies kertoi että vainaja tuodaan paikalle suljetussa autossa jalat oveen päin, mutta viedään krematorioon pää oviin päin ja ovet ovat auki jotta surujoukko voisi nähdä vainajan.
Nyt olin valmis poistumaan. Ja heti porttien ulkopuolella huomasin siellä olevan mielenosoituksen. Tiesin ettei suuren väkijoukon luo kannata mennä, sillä jos jotain tapahtuu se tapahtuu väentungoksessa. Isot kyltit kielsivät valokuvauksen, mutta täytyihän siitä kuva ottaa. Niinpä otin puhelimen kameran esiin, laitoin zoomin täysille eli neloseen, ryhdyin muka puhumaan niin että kamera oli mielenosoitukseen päin ja laukaisin toivoen saavani jotain tallennettua.
Jatkoin matkaa kadun toisella puolen olevaan ravintolaan syödäkseni jotain.
Katselin kuinka vapaassa Tunisiassa nyt vallankumouksen jälkeen liehuu Tunisian liput, näin ei ollut aikaisemmilla reissullani sinne.
Siinä istuessani näin jotain ja heti ajattelin "voi taivahan talikynttilät, enkö tuosta pääse eroon edes Tunisiassa.
Kiitos kun jaksoit sepustustani tänne asti!
Kaunnina, mutta tuulisena sunnuntaipäivänä minulla oli tilaisuus lähteä vuokraemäntieni kanssa pienen pieneen vuoristokylään Herglaan.
Matka taittui tietenkin Jacquelinen autolla ja etupenkillä istuen sain paneutua Tunisialaisen maaseudun katselemiseen. Ensin ajettiin suht hyviä teitä pitkin, mutta mitä lähemmäs kylää saavuimme sitä huonommaksi ja kapeammaksi tie muuttui.
Kyseessä on todella pieni ja perinteinen tunisialainen kylä. (valitettavasti kuvat eivät suurene ne kun on pääosin lainattu netistä) Oli niin kirkas päivä auringonpaisteessa ja meren siintäessä ettei kuvia kyennyt napsimaan.
Kylän keskustan kiertää jopa meikäläisen kävelyvauhdilla 20 minuutissa. Siellä on vain muutama kahvila ja ravintola. Kuitenkin paikka on todella käymisen arvoinen.
Vanha hautausmaa aivan meren tuntumassa.
Herglasta palattuamme olin taas yhtä mielenkiintoista kokemusta rikkaampi. Olen mielettömän kiitollinen Janicelle ja Jacquelinelle kokemuksesta jonka he järjestivät minulle.
Palataan takaisin Tunisiaan. Tarkemmin sanottuna Hammam Sousseen. Talo jossa huoneistoni oli, oli nimeltään Dreams Residence.
Huoneiston, sekä kaksi muuta vuokrattavaa sekä heidän oman asuntonsa omistivat äiti ja tytär Janice ja Jacqueline. Äiti, skotti syntyjään oli jo kovin nuorena lähtenyt Italiaam ja siellä suorittanut psykiatrin tutkinnon. Tapasi miehensä ja muutti tämän kotimaahan Sveitsiin. Elämä kuljetti perhettä ja he asuivay mm. Ghanassa ja Intiassa.
Keskityn nyt kertomaan tyttärestä Jacquelinesta. Olen saanut häneltä luvan kirjoittaa hänestä blogiini, sillä edellytyksellä, että käännän tämän ja lähetän käännöksen sähköpostin liitteenä.
Kun saavuin talolle painoin ovipuhelimen nappia 1D kuten oli sovittu. Minua kehoitettiin tulemaan hissillä kerrokseen MZ, jonne tultaisiin näyttämään huoneisto ja hoitamaan muut muodollisuudet. Tyhmänä katselin kerroksessa mihin minun pitäisi suunnata. Samassa hissi saapui ja kuulin äänen " täälläpäin on asuntosi seuraavan kuukauden ajan" En ihan hevillä hätkähdä, niin kuitenkin tapahtui nyt ja olin kiitollinen koska olin puhujan takana. En missään nimessä ollut odottanut vuokraemäntäni olevan pyörätuolissa. Ei niin että siinä olisi jotain pahaa, mutta tiedättehän miten yllätys voi häkellyttää. Nopeasti kokosin itseni ja jutellessamme asunnossa huomasin keskustelevani todella viehättävän hieman yli 40-vuotiaan naisen kanssa.
Muutaman päivän sisällä kun tiesimme jo olevamme ystäviä. Jacqueline yhdessä äitinsä kanssa kertoivat ilman mitään säälin kerjäyksiä tarinan onnettomuudesta joka vammautti nuoren lahjakkaan naisen.
Perhe asui Intiassa silloin 14-v sitten. Mutta tytär työskenteli Punaisen Ristin avustustyöntekijänä Kolumbiassa. Punaisen Ristin avutusauto oli matkalla pieneen vuoristokylään jossa avuntarve oli todella valtava. Terroristit eivät pitäneet tästä ja kapealla vuoristotiellä heittivät autoa kohden kranaatin. Auto kieri vuorenrinnettä alas. Jacqueline kiidätettiin sairaalaan. (en muistanut kysyä mitä muille autossa olleille kävi). Äiti lensi Intiasta ollakseen tyttärensä tukena. Käytiin taistelua elämästä ja kuolemasta. Elämä voitti. Selvisi kuitenkin että hän oli menettänyt muistinsa kielitaitoa lukuunottamatta. Hän osasi edelleen ne lukuisat kielet jotka kuuluivat hänen repertuaariinsa. Alkoi pitkä ja raskas taistelu muistin palauttamiseksi. Onneksi äidillä oli ammattinsa puolesta tietoa siitä miten aivot toimivat ja näin osasi auttaa tytärtään. Muisti toimii nyt, ainoastaan alitajunta suojelee häntä siinä ettei muista mitään itse onnettomuudesta.
Katselin ja kuuntelin tuota nuorehkoa naista ihmetellen hänen positiivisuuttaan ja iloisuuttaan. Hän on halvaantunut rintarangasta alaspäin ja yläosa selästä on raudoitettu jotta hän kykenee pitämään selän pystyssä. Lähes kaikkeen hän tarvitsee apua jota antaa äiti. Äiti suri sitä että vanhenee ja kun hänestä aika jättää miten Jacqueline selviää.
Onneksi hän kykenee ajamaan käsikäytöistä autoa, vaikka tarvitseekiin apua siihen noustessaan. Auton avulla hän voi liikkua paikasta toiseen.
Kysyin Jacquelinelta kauanko hänellä kesti oppia hyväksymään se ettei enää voi liikkua normaalisti ja että koko elämä on hyvin rajoittunutta. Hän kertoi vieneen muutaman vuoden että ihan oikeasti tajusi hänen elämänsö olevan rajoittunutta. Kuulemani mukaan vei peräti kymmenen vuotta ennenkuin hän oppi elämään ja olemaan sinut vammansa kanssa. Uskokaa minua kyseessä oli todella valloittava persoonallisuus, täynnä positiivisuutta, iloa ja hersyävää naurua.
Sain siis vuokraemännistäni uudet ystävät. Tällä lomalla opettelin myös läksyä : ei pidä narista pienistä vaan pitää nauttia kaikesta siitä hyvästä mitä elämä tarjoaa yllinkyllin. Miten onnekas olenkaan voidessani liikkua kolmella jalalla. Miten paljon huonommin asiat voisivatkaan olla.
Iloitaan kevään etenemisestä ja elämästä!
Palataanpa yhden postauksen ajaksi Tunisiasta koto-Suomeen.
Lankalauantai, sehän nyt on illassa. Nimensä se on saanut siitä, että silloin värjättiin talvella kehrätyt langat. Nämä Pääsiäis- tai hiljaisen viikon päivät omistavat muutenkin niin mielenkiintoisia nimiä ja yhtä mielenkiintoisia ovat nimien alkuperät.
- Palmusunnuntai tai virposunnuntai, nimi on tullut Raamatusta kun ihmiset heittivät palmunoksia tielle Jeesuksen ratsastaessa aasintammalla Jerusalemiin
- Malkamaanantai, on kärsivän Kristuksen päivä, eli kuinka näet rikan veljesi silmässä kun itselläsi on malka omassa silmässäsi.
- Tikkutiistaina vuoltiin sytykkeitä ja uskottiin silloin vuoltujen olevan erityisellä onnella varustettuja.
- Kellokeskiviikkona laitettiin kellot karjan kaulaan.
- Kiirastorstai, kiira tulee ruotsinkielen sanasta skära, puhdistaa, kansankielessä kiira oli pihapiirissä vaikuttava paha olento joka karkoitettiin pois. Kristinuskossa päivä on ehtoollisen asettamispäivä ja myös puhdistautumispäivä, koska tuolloin Jeesus pesi opetuslapsien jalat.
- Pitkäperjantai, on ruotsikielestä lainattu sana långfredag. Pitkäperjantai on käytössä vain pohjoismaissa ja esim. Englannissa päivä on Good Friday, hyväperjantai. Ja päivähän on omistettu Jeesuksen ristiinnaulitsemisen muisteloon.
- Pääsiäispäivät roomalaisittain merkityt ja silloin muistellaan ylösnoussutta Kristusta.
Tiedättekö muuten miten kristillisen maailman mukaan Pääsiäisen ajankohta määräytyy? Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325 päätettiin asettaa yhtenäinen aika Pääsiäiselle koko kristikunnassa. Todennäköisesti aika kuitenkin päätettiin vasta myöhemmin Alexandriassa. Ja sovittiin Pääsiäisen olevan kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai.
Johan tekstiä pukkas ilman kuvan kuvaa. Kun lapset olivat pieniä koristelimme kodin aina Pääsiäiseksi. Itsekseni en viitsi tehdä. Ainoa koriste lienee koko vuoden kirjanhyllyn päällä nököttävä ystävältä saatu lintu.
minä kusun sitä puluvainaaksi. No onhan mulla sentään kukka
niin ja naapuri toi hoitoon ohraa
Toissapäivänä paistoin pannulla kasapäin lihapullia viedäkseni niitä äidilleni.
Kun lapset olivat pieniä olin sellainen pullantuoksuinen äiti. Joka lauantai leivottiin pullaa. Kun asuimme asunnossa jossa oli leivinuuni leivoin myös ruisleivän itse. Pitkästä, pitkästä aikaa tänään ryhdyin heti aamutuimaan leipomaan.
Vanhan perinteen mukaan taikinan päälle tein ristin merkin . Sillä on kahdenlainen merkitys, taikina siunataan ja siitä näkee kun taikina on riittävästi kohonnut.
Hyvin on kohonnut, joten leipomaan. Rahkapiirasia ja korvapuusteja.
Sitten matkaan äidin luo kera lihapullien ja lämpimäisten (olivat kylmiä puolentoista tunnin matkan jälkeen). Johan oli äiti yllättynyt kun kassia tyhjenteli ja minä muka luin tekstaria bimbo-blondilta (ei tiedä vieläkään että näpsäsin kuvan)
Äidin luona oli muuten ihana koriste jonka on tehnyt heidän talossa asuva 82-vuotias.
Kyllä se kevät sieltä tulee. Katselin äidin ikkunasta kuinka puiden alla alkaa olemaan paljasta.
Kotimatkalla lunta sateli hiljalleen, mutta uusi lumi on vanhan surma, ainakin näin keväisin.
Hyvää Pääsiäistä!
Tavarat A2B;n autoon ja matka kohti Tunisin lentokenttää alkoi. Tälläkertaa istuin pelkääjän paikalla ja mulla oli siten mainio paikka katsella maisemia. Maaseutu oli tosi karua ja köyhyys paistoi läpi. 
