Urheuden perikuva

Palataan takaisin Tunisiaan. Tarkemmin sanottuna Hammam Sousseen. Talo jossa huoneistoni oli, oli nimeltään Dreams Residence. 

 Huoneiston, sekä kaksi muuta vuokrattavaa sekä heidän oman asuntonsa omistivat äiti ja tytär Janice ja Jacqueline. Äiti, skotti syntyjään oli jo kovin nuorena lähtenyt Italiaam ja siellä suorittanut psykiatrin tutkinnon. Tapasi miehensä ja muutti tämän kotimaahan Sveitsiin. Elämä kuljetti perhettä ja he asuivay mm. Ghanassa ja Intiassa.


Keskityn nyt kertomaan tyttärestä Jacquelinesta. Olen saanut häneltä luvan kirjoittaa hänestä blogiini, sillä edellytyksellä, että käännän tämän ja lähetän käännöksen sähköpostin liitteenä.


Kun saavuin talolle painoin ovipuhelimen nappia 1D kuten oli sovittu. Minua kehoitettiin tulemaan hissillä kerrokseen MZ, jonne tultaisiin näyttämään huoneisto ja hoitamaan muut muodollisuudet. Tyhmänä katselin kerroksessa mihin minun pitäisi suunnata. Samassa hissi saapui ja kuulin äänen " täälläpäin on asuntosi seuraavan kuukauden ajan"  En ihan hevillä hätkähdä, niin kuitenkin tapahtui nyt ja olin kiitollinen koska olin puhujan takana. En missään nimessä ollut odottanut vuokraemäntäni olevan pyörätuolissa. Ei niin että siinä olisi jotain pahaa, mutta tiedättehän miten yllätys voi häkellyttää. Nopeasti kokosin itseni ja jutellessamme asunnossa huomasin keskustelevani todella viehättävän hieman yli 40-vuotiaan naisen kanssa.

Muutaman päivän sisällä kun tiesimme jo olevamme ystäviä. Jacqueline yhdessä äitinsä kanssa kertoivat ilman mitään säälin kerjäyksiä tarinan onnettomuudesta joka vammautti nuoren lahjakkaan naisen.


Perhe asui Intiassa silloin 14-v sitten. Mutta tytär työskenteli Punaisen Ristin avustustyöntekijänä Kolumbiassa. Punaisen Ristin avutusauto oli matkalla pieneen vuoristokylään jossa avuntarve oli todella valtava. Terroristit eivät pitäneet tästä ja kapealla vuoristotiellä heittivät autoa kohden kranaatin. Auto kieri vuorenrinnettä alas. Jacqueline kiidätettiin sairaalaan. (en muistanut kysyä mitä muille autossa olleille kävi). Äiti lensi Intiasta ollakseen tyttärensä tukena. Käytiin taistelua elämästä ja kuolemasta. Elämä voitti. Selvisi kuitenkin että hän oli menettänyt muistinsa kielitaitoa lukuunottamatta. Hän osasi edelleen ne lukuisat kielet jotka kuuluivat hänen repertuaariinsa. Alkoi pitkä ja raskas taistelu muistin palauttamiseksi. Onneksi äidillä oli ammattinsa puolesta tietoa siitä miten aivot toimivat ja näin osasi auttaa tytärtään. Muisti toimii nyt, ainoastaan alitajunta suojelee häntä siinä ettei muista mitään itse onnettomuudesta.


Katselin ja kuuntelin tuota nuorehkoa naista ihmetellen hänen positiivisuuttaan ja iloisuuttaan. Hän on halvaantunut rintarangasta alaspäin ja yläosa selästä on raudoitettu jotta hän kykenee pitämään selän pystyssä. Lähes kaikkeen hän tarvitsee apua jota antaa äiti. Äiti suri sitä että vanhenee ja kun hänestä aika jättää miten Jacqueline selviää.

Onneksi hän kykenee ajamaan käsikäytöistä autoa, vaikka tarvitseekiin apua siihen noustessaan. Auton avulla hän voi liikkua paikasta toiseen.


Kysyin Jacquelinelta kauanko hänellä kesti oppia hyväksymään se ettei enää voi liikkua normaalisti ja että koko elämä on hyvin rajoittunutta. Hän kertoi vieneen muutaman vuoden että ihan oikeasti tajusi hänen elämänsö olevan rajoittunutta. Kuulemani mukaan vei peräti kymmenen vuotta ennenkuin hän oppi elämään ja olemaan sinut vammansa kanssa. Uskokaa minua kyseessä oli todella valloittava persoonallisuus, täynnä positiivisuutta, iloa ja hersyävää naurua.


Sain siis vuokraemännistäni uudet ystävät. Tällä lomalla opettelin myös läksyä : ei pidä narista pienistä vaan pitää nauttia kaikesta siitä hyvästä mitä elämä tarjoaa yllinkyllin. Miten onnekas olenkaan voidessani liikkua kolmella jalalla. Miten paljon huonommin asiat voisivatkaan olla.


Iloitaan kevään etenemisestä ja elämästä!