Kaikki hyvä päättyy aikanaan

Olisin vielä voinut jatkaa oloani Tunisiassa, mutta loma päättyi auttamattomasti. Onneksi niin että hyviä muistoja jäi roppakaupalla.


Maanantaipäivä oli lähtöpäivä ja kauhulla ajattelin kuinka joudun vetämään matkalaukun ja muut tavarani todella jyrkkää luiskaa alas talosta ja kadun toiselle puolen. Turhaan huolehdin, sillä vuokraemännät olivat ottaneet tämänkin asian huomioon. Jokapaikan höylä taksisuhari Sam saapui kuljettamaan laukkuni ja samalla opetti Janicea ja Jacquelinea ettei nyt parane sanoa "bye bye" vaan että Suomessa sanotaan "näkemiin" tämä kaveri näet osasi hitusen verran suomea, muutakin kuin ne pöljät mitä kuuluu kukkuluuruu.

Tavarat A2B;n autoon ja matka kohti Tunisin lentokenttää alkoi. Tälläkertaa istuin pelkääjän paikalla ja mulla oli siten mainio paikka katsella maisemia. Maaseutu oli tosi karua ja köyhyys paistoi läpi. 

Tuon tuosta oli nähtävissä lammaslaumoja ja vielä vanhanaikaisesti paimenen kanssa. Usein tuo paimen oli vanha täti.


Mitä lähemmäksi Tunisia saavuimme sitä jylhempänä ja upeampana Atlasvuoristo häämötti.

Saavuttuamme Tunis Carthagen lentokentälle

saimme heti huomata että lentomme Lontoon Gatwickiin oli myöhässä noin 20 minuuttia. Lähtöselvitys tapahtui vanhanaikaisella tavalla käsin. Kohdallani virkailija laukun otettuaan käski minun odottaa ja poistui jonnekin. Tovin päästä hän palasi kertoen pyörätuolikuljetuksen odottavan minua viereisen tiskin luona jossa passini oli jo leimattu. Se oli sitten menoa eikä meininkiä. Mies ohjaksissa kyseli haluanko kahvia vastasin myöntävästi ja ihmettelin kun ensin kysyy ja sitten työntää minua 4 eri kahvilan ohi. Seuraava kysymys oli haluanko tehdä taxfree ostoksia, sitä en halunnut. Passintarkatuspisteessä vain vilkutimme virkailijoille ja turvatarkastuksessa unimasiinalaukkuni vilkutteli vihreää. Virkailija kysyi mitä siellä on? Kerroin siellä olevan unimasiinan ja tietokoneen. Lupa jatkaa matkaa tuli. Olisin siis voinut käsimatkatavaroissani tai itsessäni kuljettaa ihan mitä vain. 


Pitkät käytävät päättyivät lähtöporttien luo ja ylläri, ylläri siellä oli kahvio johon työntäjäni minut kauniisti siirsi pöydän ääreen. Hän puhui puhelimeensa ja kertoi koneen olevan nyt myöhässä 45 minuuttia tuumaten ettei se haittaa kun hänen ei tarvitse tehdä töitä. Hän kaivoi laukustaan pienen nyssäkän, avasi sen ja taittoi minulle puolet n. 20cm kokoisesta sämpylän näköisestä "ota se on hyvää vaimon tekemää" hän kehotti. Leipä oli todella ihanaa sinne sisään oli leivottu jotain joista ainoastaan tomaatin tunnistin. Kohta mies toi minulle kahvin ja kaivaessani lompakkoani sanoi no problem eikä ottanut rahaa.


Jossakin vaiheessa siirryimme portin luo ja selvisi koneen olevan vielä enemmän myöhässä. Koitti sekin aika kun hän alkoi siirtämään minua koneeseen johtavan putkeen, toiset matkustajat yrittivät kiiruhtaa ohitsemme mutta kuljettajani pysäytti heidät. Pyörätuoli parkkeerattin aivan seinän viereen ja sain kuulla Brittish Airwaysin toiseksi korkeimman johtajan tulevan koneeseen ja häntä olimme odotelleet ja odotimme edelleen, luonnollisesti hän menisi koneeseen ensimmäisenä. Takaa alkoi kuulua hälyä kun liuta miehiä ja naisia saapui, olivat saattamassa herra johtajaa koneeseen. Pian tunsin köden olkapäälläni ja äänen "tämän rouvan tarve mennä koneeseen ensimmäisenä on suurempi kuin minun, muuten nuo hyeenat kaatavat hänet, minulla sentään on nämä turvajoukot" Niinpä lentoemo saatteli minut paikalleni riville 19.


Kolme tuntia ilmassa ja saavuimme Gatwickin North terminaaliin ja jossa koneen ovella minua odotti jo tutuksi tullut pyörätuoli joka vaihdettiin myöhemmin sähköautoon.

Kun kapsäkki oli nostettu autoon köröttelimme Courtesybussien pysäkeille ja soitimme hotelliini josta saapuivat minut noutamaan.

Oli jo aamuyö joten nukkumaan. Aamulla oli englantilainen aamiainen joten sai tukevan alun päivälle. Hotelli oli intialaisomistuksessa ja monet naurut nauroin mielessäni heidän englannilleen. Odottelun jälkeen hotellin minibussi vei minut Gatwickin South terminaaliin.

Terminaali oli minulle uusi joten passi- ja turvatarkastuksen jälkeen jäin etsimään mistä löytäisin special aid tiskin. Kysäisin asiaa pieneltä aasiaisperäiseltä siivoojatädiltä. Hän sanoi tuosta noin ja näytti kädellään. En tohtinut mennä sillä ovessa luki only staff. Silloin täti tuli sieppasi mun unimasiinan ja kertoi matkan muuta kautta olevan liian pitkän. Sain taas piippauslaitteen joka pirisi ollessani kahvilassa. Yksi jo tutuksi tulleista pyörätuolireissuista oli alkamassa.


Seuraavat kolme tuntia hurahti ilmassa ennen kuin laskeuduimme Helsinkiin. Ja taas pyörätuolimatka. Saavuttuamme vastaanottohalliin nuorimmaiseni oli minua vastassa. Reilu puoli tuntia ja olimme asunnollani. Yö kului kuin huomaamatta rupatellessa ja aamulla lähdin kohti Silmäklinikkaa kirjaimellisesti silmät ristissä.


Nyt on sitten kotimaan ilmaa tullut haisteltua reilun kuukauden ajan ja mielessä kaihertaa ajatus vielä minä menen Tunisiaan. Tosin jotain muita matkoja on nyt ensin suunnitelmissa.


Ihanaista kevään jatkoa jokaiselle.