Translate

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Yhdessäoloa

Tänään oli päivä jota liki 94-vuotias äitini on todella odottanut. Tampereelta hänen luokseen saapuivat vanhin veljeni, joka liki 4-vuotta sitten sai aivoverenvuodon ja mitään toivoa selviämisestä ei annettu, veljeni lapset poika ja tytär sekä tyttären poika ja mies. Täältä Helsingistä meitä oli itseni lisäksi veljeni ja seniorini ja juniorini. Vain keskimmäiseni puuttui joukosta hän kun viettää kesälomaansa Savonlinnassa töitä tehden.






                                      koko porukka










                                                                          äiti lapsineen









                                                                            4 sukupolvea




Voitte uskoa asunnossa riittäneen vipinää kun Kesäkuussa vuoden täyttänyt ja 10-kuisena kävelemään oppinut Matias tutki isomummon asuntoa.








Ryhmäkuvan ottoa varten tarvitsimme kuvaajaa joten äiti soitti palvelutalon henkilökunnalle ja sieltä saapui äidin lempparihoitaja (tekee sijaisuuksia opiskelunsa ohessa) onkin todella mukava nuori mies. samalla hän esitteli äidille uuden hoitajan.






Sateinen päivä sai auringon loistamaan yhteisessä sukutapaamisessa.



6 kommenttia:

  1. Teillä on ollut mukava perhejuhla.
    Uskon, jotta vauhtia on piisannut aikuisissa pienen miehenalun tutustuessaan maailman moniin ihmeisiin isomummolassa XD.
    Namu unia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarina pikku viipeltäjät ovat ihania mutta työläitä

      Poista
  2. Ikimuistettava perhejuhla.Onnittelut 94 vuotialle isomummolle !

    VastaaPoista
  3. Liirumille kiitos. Isomummo saa odottaa vielä 3 kuukautta ennenkuin on 94-vuotta

    VastaaPoista
  4. Perhe juhlat on kivoja muistelu hetkiä.

    Liian harvoin vain saa kaikkia koolle jos matkat on pitkät.
    Meilläkin vaikka sisarukset yhtä lukuun ottamatta asutaan Oulujärven ympärillä tulee tavattua liian harvoin ja syy taitaa olla siinä kun molemmat vanhempamme ovat jo poistuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä tuo porukan kokoonsaaminen tuottaa hankaluuksia kun liian moni tekee mahdollisimman epäsäännöllistä työtä, niinpä nytkin keskimäiseni loisti poissaolollaan. Vanhin veljeni Tampereelta ei enää kykene tulemaan muuten kuin saatettuna sen verran sairaus jälkiä jätti

      Poista

Kiitos kaunis kommentistasi!