Bimbo-Blondi

Puhelin tärisee ja ulvoo, katse kohdistuu näyttöön: Bimbo-Blondi. Hyvä asento ja luuri korvalle. Tästä tulee piiiiitkä ja hauska puhelu. Puhelut ystävältä tai vice versa on aina tapahtuma sinänsä.

Ystävänpäivä on käsillä. Onneksi meillä Suomessa se on nimenomaan ystävänpäivä, ei rakastavaisten päivä kuten englanninkielisessä maailmassa. Hyviä, todella hyviä ystäviä kasvaa harvakseltaan, mutta kun sellaisen löytää siitä kannattaa kiinni pitää. Sanotaan ettei kypsässä iässä enää ystävyyssuhteita synny. Väitän vastaan. Olkoon tämä kirjoitus oodi ystävälle joka astui elämääni 16-vuotta sitten.

Kuin vahingossa tyttäriemme vanhempienillassa se tapahtui. Toinen johti puheenjohtajana puhetta ja toinen avasi suunsa ja siinä se oli: Ystävyys! Nimenomaan isolla Y.llä. Se oli sitä heti kättelyssä ja on sitä yhä edelleen. Puhelimessa juuri naureskelimme olevamme kuin kauan parisuhteessa ollut pariskunta joka ymmärtää toista ennenkuin tulee mitään sanottua. Sillä erolla ettemme ole koskaan parisuhteessa olleet ja viimeiset 8-vuotta olemme asuneet eri paikkakunnalla ja koska kumpikin olemme sopivan laiskoja liikkumaan toiselle paikkakunnalle tapaamme perin harvoin. Muttei se tahtia haittaa.

Tämä ystävyys toi elämääni sammakot ja ystävälleni siilit. Se on ihan oma inside-juttu jonka ympärille on elämää rakennettu.


Nauru on raikunut ystävän seurassa, silloinkin kun olisi tehnyt mieli itkeä, ei niin ettei olisi saanut surra kun oli surun aika, mutta ystävä ei antanut jäädä suruun märehtimään. Liikuttiin kylänraitilla, kitattiin kahvia ja pähkäiltiin. Käännettiin ja väännettiin asiaa kunnes valo alkoi pilkahdella tunnelin päästä. 

Muistuupi mieleen hetki kun ystävä poti oikein kunnon räkätautia. Piippaili tekstaria "tuletko seuraksi?" Ei kun autonnokka kohti ystävän asuntoa ja sisään. Pian kävi ilmi ettei ystävästä juttuseuraa ollut. Riutui raukka sohvan pohjalla, eikä hänestä juuri ääntä löytynyt. Rojahdin siihen toiselle sohvalle. Olimme. Kirjaimellisesti olimme ainakin sen 2 tuntia, kunnes minun täytyi poistua lapselle ruokaa laittamaan. Ystävyys oli vahvasti läsnä - ilman sanoja - eikä olo edes ollut vaivaantunut.

Sattuipa niin, että ystävä täytti pyöreitä ja itse olin vasta leikattu ja neljällä jalalla kulkeva, enkä saanut vielä liikkua pihapiiriä kauemmaksi. Eihän siitä mitään ongelmaa tullut, luovaa ongelmanratkaisua käyttäen, synttärit vietettiin minun luona ja sinne kutsuttiin ystävät ja kylänmiehet. ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana.

Löysin juuri ihanan jutun Nalle Puh'sta jonka kopsaan tähän, koska se niin hyvin sopii oodiin ystävälleni.


"En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa..." sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua. "..paitsi ystäviä.." Ystävyys on sitä kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystäväänsä. Silloin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti niin että kaikki rypytkin siliävät.

Ystävät, nautitaan ystävistämme! Vaalitaan ystävyyssuhteitamme!


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Ihmettelyä on piisannut

Ihmeellinen on tämä koneiden maailma nykyään. Osaan kyllä perusasiat hoitaa tietsikallani ja puhelimellani, mutta, mutta... kone tässä taannoin viestitteli mulle ihan omituisia.

En nyt mielestäni mitään hämmentäviä pyyntöjä ollut esittänyt. Tekoälylle sattuu ja tapahtuu.


Loppuviikosta kävin paikallisessa kauppakeskuksessa shoppailemassa. Toiset ostavat Lindexiltä, Seppälästä tms. Minä tyttö se shoppailin paikallisessa apteekissa. Ihan kaikkia lääkkeitä en tarvinnut mutta kertyi niitä silti.

Samalla reissulla tein viikon ruokaostokseni, joten mummonkärry oli mukana.

Kovasti oli lunta pyryttänyt ja täyden kärryn veto, sekä apteekkikassin ja kangaskassin kanto yhtä vapaata kättä käyttävälle oli liikaa joten bussilla kotiin. Kun olimme saapumassa kotipysäkille ja siirsin vetolaukun käytävälle voidakseni siirtyä bussin keskiovelle poistumista varten, sydän melkein pysähtyi kun yllättäen musta käsi veti kärryä pois läheisyydestäni ja käsi tarttui vielä kasseihinkin. Huh! Sitten kuului tuttui ääni:" Ethän sinä nyt näiden kanssa selviä, autan sinut kotiin!" Naapurirapun somalialainen ystäväni Siad oli kotimatkalla töistä ja estelyistäni huolimatta kulki ohi kotirappunsa ja saattoi minut hissin ovelle asti. Herrasmies!


Eipä viikkoni olisi täydellinen ellen äidin luona kävisi. Sunnuntaina poikkesin siellä vieden mukana hieman siskonmakkarakeittoa. Äiti kun ei aina viitsi niin kovin kummoisia valmistaa ja ei  usein taloudellisena ihmisenä käy palvelutalon ravintolassa syömässä. 

Äidin pöydältä bongasin tämän ihastuttavan ruusun ja kuulin tarinan sen saapumisesta. Talon ravintolanpitäjäpariskunta lopetti ja kiitokseksi kuluneesta toimitti jokaiselle talon asukkaalle ruusun. Hienoa, sanon minä, moni vanhus sai iloa elämäänsä.

Tänään asioin jäähyväismerkeissä Itäkeskuksessa ja sen kunniaksi ystävä lähetti sähköpostissa minulle valoa tunnelin päässä.

Kiertelin myös paikallisessa Lidlissä katsomassa josko siellä olisi ollut jo kauan himoitsemaani Kumifiikusta, ystävä  kun oli naapurikaupungin vastaavassa kaupassa sellaisen nähnyt. vaan eipä näkynyt, joten metsästys jatkuu.

Ihanaa ja kirpakkaa kuun vaihdetta!

Talven lumo

Tänään lähdin taas kerran retkeilemään äitini luo. Ihanaa oli tuo matkan teko kun illalla ja yöllä oli Helsinki saanut lumipeitteen. Vihdoinkin!

Läheisellä bussipysäkillä näytti tältä. Matka jatkui ja Rastilassa puolestaan oli tällaista.

Kalasatamassa matkalla metrolta bussipysäkille löytyi seuraava.

Vihdoin Kannelmäessä aivan äidin kodin luona.

Äiti elää ja asuu niin, että saa ikkunastaan seurata vuodenaikojen vaihteluita ja samalla yksi seinä asunnosta on elävä taulu, tänään taiteilija oli loihtinut seuraavanlaisen teoksen.

Tällä reissulla niin silmä kuin sielukin lepäsi.


Hieman on puikot taas täällä päin kolisseet. Huivi tyttärelle Rose Mohair langasta tuli loppujen lopuksi liki kolmemetriseksi. En saanut tytärtä poseeraamaan sen kanssa, joten viikattuna tuolin karmilla se näytti tältä.

Vanhempi pojista tilasi joku päivä sitten tumput ja langaksi kelpuutti pukinkontissa tulleen langan. Hehtaaritumput niistä tuli, kädesä kun kokoa löytyy.

Pitänee tässä tunnustaa näiden olevan ensimmäiset tumput jotka olen kutonut. Joskus neljännellä luokalla koulussa piti meidän syyslukukaudella kutoa tumput. Minä onneton puhisin ja puhkuin kutomisen kanssa. Syyslukukausi oli ja meni mutta tumppu ei ottanut valmistuakseen. Saimme noihin aikoihin viedä käsityön kotiin. Ja vihdoin Huhtikuun loppupuolella sain ensimmäisen tumpun kudottua ja vein sen opettajalle näytille. Ope tietenkin kysyi missä toinen on? Sujuvasti siihen valehtelin sen jääneen kotiin. Sain luvan esitellä sen seuraavalla käsityötunnilla. Näytinhän minä opettajalle, mutta tietenkin sen saman tumpun. Mainittakoon käsityönumeroksi tulleen 5.


Jouluna sain tyttäreltäni, siltä ainoalta, lahjaksi mielestäni tosi kauniin korun. Naistyön Keskustyöjärjestöjen juhlavuoden koruihin kuuluvan.

Kauneuden lisäksi korussa on ylläripylläri.

Muistitikku. Kaikkea ne keksivätkin.


Nyt pitäisi suunnata ostamaan siimaa voidakseni virittää ikkunaan melkein tyttäreltäni joululahjaksi saamani koristeen.

On rikkaus kun on ihana perhe. Rikkautta lisää laajennettu perhe, kuten melkein lapset ja melkein lapsenlapset. Toinen melkein tyttäreni ilahdutti minua suuresti lähettämällä minulle kuvan ihanasta ja veikeästä pikku rinsessasta. Jos vastaan tulee huono päivä ei kun avaamaan kuva ja väkisinkin huono olo kaikkoaa mielestäni.

Ihanaa, lumen kaunistamaa talvea!

On ilmoja pidellyt

Totta tosiaan ilmoja on pidellyt ainakin täällä pääkaupungissa. Pari päivää sitten lunta ja pientä pakkasta. Tänään, no aamulla sain liukkausvaroituksen kännykkääni, vaan ei sitä enää tarvitse. On harmaata ja vettä viskoo niin etten kauppaan viitsinyt lähteä.


Nyt kun keskustelu on avattu perinteisellä suomalaisella tavalla, eli ilmoista puhumisella, voikin sitten jatkaa jo asialla.


Keskimmäiseni vietti reilun viikon mittaisen lomansa Istanbulissa. Palasi sieltä montaa kokemusta rikkaampana. Oli käynyt myöskin 1400-luvulla perustetussa Hammamissa, jossa turistit eivät juurikaan käy. Sieltä oli ostanut tuliaisiksi pellavaisia pyyhkeitä, sellaisia joita käytetään kyseisessä hammamissa.

Sain myöskin ihanan oliiviöljysaippuan.

Huomenna paha Nuutti vie joulun pois. Avustin Nuuttia kuitenkin hieman jo tänään. Ovikoriste ainakin vaihtui jo toiseen.

Tämä Helsinki on vallan ihmeellinen paikka, täältä löytää jos vaikka mitä kun silmänsä auki pitää. Juniori oli melkein kaupungin paraatipaikalta hiffannut seuraavan.

Jep, on Tarinalla hieman selittämistä...


Lentoyhtiöt (Norvegian ja Brittish Air) ovat pommittaneet minua sähköposteilla. Nykyään näyttävät laittavat tietoihinsa jo etukäteen passin tiedot. Ne on sitten annettu ja inavkuljetukset lentokentille, Helsinki, Gatwick ja Tunis Garthago tilattu. En niitä kilometrien mittaisia käytäviä vapaaehtoisesti kulje kun kerran on apua saatavissa. Tilattu ja maksettu on myöskin airport transfer Tunisista Hammam Sousseen. Matkaan on vielä kovasti aikaa, mutta kun reissussa olen päivittelen tänne pientä matkapäiväkirjaa.


Nyt vaan Tammikuuta eteenpäin elämään. Paljon mahtuu tähänkin kuukauteen. Nyt aivan erikoisesti ajatukset kantautuu Bromley'n Engalantiin, jossa ystäväni Stephen makaa sairaalassa odottamassa sydämen pysähtymistä. Samalla lähettelen voimahaleja Joanille joka vierestä seuraa puolisonsa viimeisiä hetkiä. Loppukuusta sitten matkustelen Tampereelle saattamaan Lyyliä viimeiselle matkalle. Äiti ei enää jaksa ja minulle lankesi perheemme edustus hautajaisissa.

Vanhaa ja uutta

Uudessa vuodessa mennään jo pitkällä ja äitini kanssa tässä muistelin kuinka tätini, syntynyt 2.1.1902, kutsui aina suvun luokseen Uuden vuoden päiväksi ja muistutteli et tulkaahan sitten luokseni uutena jouluna! Siinä taas eräs vanhankansan sanonnoista.


Jouluaattona luonani opin erään vanhankansan tavan. Äitini löysi lahjapaketista kutomani Olgasukat, ei viitsinyt riisua Aino-tossuja jalastaan vaan kiepsautti sukan jalkaterän nyrkkinsä ympärille todeten sukkien olevan sopivat. Näin kuulema ennen toimittiin.


Vanhassa pysyäkseni kerrottakoon että eilen äidin luona käydessäni tuli mukaani jonnin verran vanhaa. Kuvioneulekirja vuodelta 1952. Tämä pussukka odotti siellä minua.

Tätä ihastellessani äitini samalla kertoi ostaneensa sen keväällä 1957 Vaasan Palosaaresta käsityöliikkeestä. Hinta tosin jäi epäselväksi, mutta äitini tuntien se putkahtaa esille jossakin vaiheessa. Nyt puikkoni pysyvät jokseenkin järjestyksessä.


Joulupukki toi minulle myös, kuten oli uhannutkin, 

Ystävä ryökäle huolehti pukinkonttiin virkkuukoukun, mutta ähäkutti, äiti pisti paremmaksi ja antoi kokonaisen setin kyseisiä koukkuja.

Äidin kätköistä löytyi myös kauan himoitsemani ja etsimäni jätti hakaneula. Äidit on kultaakin arvokkaampia.

Niin, sitten sitä uutta. Minä joka ennen kudoin juuri ja juuri ne pakolliset joululahjasukat olen nyt ystävän yllytyksestä hurahtanut kutomiseen. Ystävä totesikin ettei minusta enää ole hänelle lankajarruksi ostoksille.


Chrystal ja Silmulangat saivat minut pauloihinsa ja kudoin itselleni pipon.

Tässä viimeistelyä vaille valmis. Samasta lankayhdistelmästä on tulossa kaulahuivi, langat vaan loppuivat kesken joten huivikaan ei ole valmis.


Joulun aikoihin tytär teki tilauksia kudinten suhteen. Saatuaan lahjaksi Polkulangasta kudotut ylipolven sukat pyysi hän kämmekkäitä samasta langasta. Niidenkin viimeistely on vielä tekemättä.

No mamma täällä viihtyy edelleen puikkojen seurassa ja koska silmälasien vahvuudet ovat kaukana oikeasta työ sujuu paremmin laseitta. Tässä keskityn ihan alkuvaiheessa olevaan tyttären tilaamaan Rose Mohair langasta tulevaan pitsikaulahuivin tekoon. (Huh ja huoh, tuossa vaiheessa olin luovuttaa tuon tekemisen)

Joulu pysyy kodissani vielä. Jo lapsuudenkodissani noudatettiin vanhaa sanontaa: hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen poies viepi. Eli viikko vierähtää vielä jouluisessa kodissa.


Tänään kuulin äidin veljen vaimon nukkuneen pois eilisiltana 94-vuoden ikäisenä. Lyyli oli minulle läheinen ja rakas. Nyt äitini, vaivaisessa 93-vuoden iässä, on suvun vanhin omassa suvussaan ja avioliiton myötä tulleessa suvussa.


Mukavaa tätä vuotta kaikille!

Jouluiloa piisasi

Jälleen kerran vietimme joulua perhepiirissä minun kotona, jossa itse sain oloneuvoksena olla. Keskimmäinen hääräsi ylimmäisenä kokkina kuten jo monena aiempana vuotenakin. Tytär tuli kissansa kanssa viipyen Tapaniin asti.

Odotellessamme jouluruokailun alkua ovikello soi ja sisään tupsahti 

kaksi tonttua meille laulamaan: Joulupuu on rakennettu. Kovin oli reippaita tonttuja, ei yhtään arastelleet, vaikka joukossa oli heille täysin vieraita henkilöitä.

Ruokapöytä kutsui ja kuten aina perheessämme ennen anteihin kiinnikäymistä tyttäreni luki Jouluevankeliumin

Ruokailun jälkeen kokkia kovin ramaisi, olihan hänellä joulun alunen ollut todella kiireinen kuten ravintola-alalla on. Silti hän iloisin mielin halusi valmistaa meille muille joulun.

Kilttejäkin olimme olleet sillä lahjoja oli tänne ilmestynyt

tässä niitä lahjoja ja jalkoja


Huomenna Tapanina viimeiset "vieraat" postuvat luotani. Taisi Chiqui olla jo äsken valmis lähtemään

Aattonahan päivä jo kurkkasi ja huomenna, Tapanina silmää iskee. Päivä on jo 3 minuuttia pidempi, kohti Juhannusta siis mennään. Joten nautitaan.

Tunnelmointia Tallinnassa

Tulihan Tallinnassa koettua muutakin kuin KGB:n ihmeellistä maailmaa. Kun päivän shoppailu painoi hurjasti jo ennestään kipeitä jalkoja oli aika suunnistaa kohti  vanhaa kaupunkia. Virukatua kävellessä juuri ennenkuin astuimme keskiaikaiselle alueelle kohtasimme seuraavan näyn.

Saavuimme Vana Turg:lle eli vanhalle torille, oli aika ruokailun keskiaikaa huokuvassa ravintolassa Peppersack.

  

Näin Joulun alla pöytäämme koristi tietenkin

Ruokalistan  ruokahalun nostattaja osiosta tilasimme juustolautasen kahdelle. Se sisälsi emmentalia, virolaista aina yhtä hyvää savujuustoa, valko- ja sinihomejuustoa. Siihen kuului myös sämpylää ja suolakeksejä. Pääruuasta ruokalista kertoi seuraavaa: Käsityöläisen unelma: Grillattu naudan sisäfilee lämmin salaattin (en kirjoittanut väärin) uunissa paistettujen perunoiden ja kirsikkaviinikastikkeen kera. 

Kyseisessä ravintolassa on aina iltaisin esitys jossa pari tarjoilijaa tulee yläkerran portaita alkaen tapella. Läiskintä ja mäiskintä kuuluu. Ovat välillä tipahtaa kaiteen yli.

Valitettavasti kuva ei onnistunut viikatemiehestä joka tällä kertaa kulki ohi, haki vain olutta ravintolan baarista.


Olikin jo aika pureutua jälkiruokalistaan.

Valitsimme siitä  Munkin houkutukset.

Ja vielä päätteeksi kupilliset kahvia.

Voi vain todeta ravintolan olleen oiva valinta, olimme tilanneet pöydän todella hyvästä paikasta ja ruokailu pitkän kaavan mukaan sopii Tallinnan tunnelmaan hyvin.


Jatkoimme matkaa ohi Olevisten kirkon hyvin tunnelmallisesti.

Raatihuoneentori jaksaa aina ihastuttaa, varsinkin Joulun aikaan kun siellä on Joulutori.

Kaiken tämän jälkeen oli hyvä palata hotellille jossa aulassa meitä odotti

Oli muuten mainio, rinta nousi ylös ja alas kun siinä istuskeli kuusen juurella.


Seuraavana päivänä täytyi visiiteerata myöskin paikallisessa Forumissa.

Tämän ja paljon, paljon muuta saimme kokea lyhyellä reissullamme sukulaiskansamme luona.


Oikein ihanaa Joulun odotusta kaikille!