Yhdessäoloa

Tänään oli päivä jota liki 94-vuotias äitini on todella odottanut. Tampereelta hänen luokseen saapuivat vanhin veljeni, joka liki 4-vuotta sitten sai aivoverenvuodon ja mitään toivoa selviämisestä ei annettu, veljeni lapset poika ja tytär sekä tyttären poika ja mies. Täältä Helsingistä meitä oli itseni lisäksi veljeni ja seniorini ja juniorini. Vain keskimmäiseni puuttui joukosta hän kun viettää kesälomaansa Savonlinnassa töitä tehden.

                                      koko porukka

                                                                          äiti lapsineen

                                                                            4 sukupolvea

Voitte uskoa asunnossa riittäneen vipinää kun Kesäkuussa vuoden täyttänyt ja 10-kuisena kävelemään oppinut Matias tutki isomummon asuntoa.

Ryhmäkuvan ottoa varten tarvitsimme kuvaajaa joten äiti soitti palvelutalon henkilökunnalle ja sieltä saapui äidin lempparihoitaja (tekee sijaisuuksia opiskelunsa ohessa) onkin todella mukava nuori mies. samalla hän esitteli äidille uuden hoitajan.

Sateinen päivä sai auringon loistamaan yhteisessä sukutapaamisessa.

Ja lystiä piisas

Pitkästä, pitkästä aikaa ystävä saapui  lähiseudun pikkukaupungista  visiitille luokseni. Helsingin rautatieasema ilahdutti silmää kun sinne menin vastaan ystävääni. Sinne pystytetty ihme puutarha oli kiva piristysruiske arkisen aseman eloon.

.Hurautimme Senaatintorille

Kiseleffin talo oli ensimmäinen etappimme. Nurkassa tönötti vanhanajan hissi (tuli niin lapsuus mieleen)

Tämä talo on peruskorjauksen yhteydessä muokattu upeaksi kauppiastaloksi josta löytyy monemmoista suomalaista mukavaa tuotetta.

Bocin talon, eli Vanhan Raatihuoneen sisäpihan viihtyisässä kahviossa joimme kupposet kuumaa.

Mutkan kautta suoraan tulimme kotiini. Mutkia piisasi sillä kävimme ensin Kauppatorilla pottu- ja mansikkaostoksilla ja koska metro ei nyt kulje keskustaan mollotimme bussissa Etelä- Espalta Herttoniemeen, sieltä metrolla  yhden pysähdyksen taktiikalla Vuosaareen ja vielä bussilla asunnolleni.


Lienee metro ollut ihme ja kummastus pikkukaupungin ystävälleni, ainakin ilme niin kertoo.

Jutunjuurta meillä kahdella piisaa joten yö oli jo pitkällä kun maltoimme siirtyä untenmaille.


Seuraavana päivänä parvekkeellani kokoontui Marttakerho istuessamme parvekkeella kutimien suihkiessa. Ehtoolla oli pakko mennä pizzalle Siilinpesään.

Ainakin oletimme olevamme Siilitiellä Helsingissä, mutta, mutta... mitäpä lautasliina kertoikaan.

Paikka ei ehkä yllä Gourmet ravintolan tasolle, mutta pizza oli todella mahtava. Paikka sinänsä, kuten viereinen metroasemakin antoi meidän nähdä elämän koko raadollisuuden. Ja taisimme mekin saada hymyä aikaan ainakin tarjoilijan ja naapuripöydässä istuneen sedän huulille.


Matkalla kotiimme ihailimme todella upeaa auringonlaskua

Kun tänään illansuussa halasin ystäväni Pasilan asemalla oli mieli hyvä. Olinhan saanut viettää aikaa, rupatellen, nauraen, syöden, kahvia hörppien jne ystävän, jonka kanssa olemme todella samalla aaltopituudella, kanssa. Kuinka pitkä ajasta tulee ennenkuin jälleen tapaamme on iso ?  Mutta varmaa on että ystävyytemme kantaa.

Tunnustus

Tämän tunnustuksen sain Laarumilta Mummon mökki blogista. Kiitos ja kauhistus.


Tunnustukseen kuuluu jakaa tämä toisten blogien kanssa ja myös kertoa itsestään 7 asiaa. Katsotaan mitä keksin.


1. Olen 3 aikuisen lapsen yksinasuva äiti.


2. Elämääni on siunattu monilla, monilla hyvillä asioilla kuten lasten lisäksi vielä elossa olevalla äidillä, kodilla, kohtalaisella terveydellä, ruualla jne.


3. Jotten pääsisi ylpistymään elämään kuuluu myös iso ripaus sairauden kanssa elämistä.


4. Intohimoni on matkustaminen ja aina kun varat ja terveys sen sallii on menossa jonnekin.


5. Löydän iloa ja onnea pienistä aisioista. Vuosien saatossa olen oppinut ynnäämään ja huomannut kuinka monta pientä ilon asiaa on yhteensä  yksi iso sellainen. Pyrin siis ylläpitämään positiivista otetta elämään.


6. En ole niitä ihmisiä joiden ympärillä pyörii iso liuta ystäviä. En ole koskaan ollut sellainen. Arvostan määrän sijaan ystävyyden laatua.


7. Hupsista rallaa ikävä piirre minussa monen mielestä on ettei aina tiedä möläytyksistäni onko ne sanottu huumorilla vaiko ei. Vaan kun minut oppii riittävästi tuntemaan tietää myöskin että elämäni, tekoni ja sanani on sävytetty huumorilla.


Ota tai jätä tällainen pakkaus. Valinta on vain ja ainoastaan sinun.


Jätän tämän tunnustuksen seuraaviin blogeihin.


Tarinantupa
Tarikan jutut
Mamma ja musta kissa
Riihipirtti
Vaahteramäki
Kesä Männiköllä
Vanha Mummolla
White&Fresh

Elämä on

Melkoisen on vakavanlaista pohdintaa mielessä tänään ollut. Välillä kuitenkin on hyvä, näin koen, antaa ajatusten kulkea juuri kuten ne kuljettavat.

Lokkia katsellessa olen miettinyt ihmiselämää ja sen arvaamattomuutta. Mieleeni on noussut nuori nainen, kuopukseni ystävä, joka juhannuksen tienoilla menetti henkensä tulipalossa. Elämän piti olla vasta parhaimmillaan kun jo tuli lähdön hetki. Olen tänään kysynyt itseltäni: osaanko ja olenko valmis elämään elämääni nauttien sen vivahteista hyvistä ja huonoista, niin, että jos lähdön hetki koittaisi tänään olisin valmis lähtemään? Tai nauttimaan siltikin jos tietäisin elämäni jatkuvan vielä vuosikymmeniä? Ainakin yritän päivittäin kohauttaa olkapäitä vastoinkäymisille ja nauttia kaikesta siitä hyvästä mitä koen. Ilon ja onnen kokemukset ovat niin paljon pienistä asioista kiinni, pitää osata ja uskaltaa nähdä ne ja tarttua niihin kiinni.

Kloonattu koivukin puskee oksiaan korkeuksia kohti, täysin tietämättömänä siitä että koivun lehtien tulisi olla vihreitä. Jotain opittavaa siinäkin, vai ?


Joskus elämämme taivaalle nousee 

todella synkkiä pilviä ja silloin on hyvä muistaa auringon paistavan niiden takana. Pilvet siirtyvät aikanaan luoden tilaa valoisemmille ajatuksille ja päivien kauneutta osaa arvostaa aivan toisella lailla kun tietää myös mitä pimeys on.

Kaunis iltarusko nousi mieleen eilen äidin luona käydessäni. Katselin  melkein 94-vuotiasta tyytyväistä vanhusta. Ei hän elämässään helpolla ole päässyt. Ei todellakaan. Rankkojen haastavien elämänkokemusten läpi hän on käynyt. Monien, monien sairauksien kourissa hän nytkin on. Mutta onnellisena hän totesi "Ei minulta puutu mitään". Ollapa tuo tyytyväisyys vähän geeneissä! Jatkuu elonpäiväni sitten pitkään tai lyhyeen toivon voivani olla tyytyväinen siihen mitä minulla on. Toivon voivani jakaa omaa hyvääni toisille. En halua olla itsekeskeinen vanheneva nainen.


Pakko liittää tähän loppuun keski-ikäisen naisen rukous, johon voin kokosydämisesti yhtyä.

Keski-ikäisen Rukous

---

Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa.

Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita. Tee minusta ajatteleva ihminen - ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni elämäni loppuun saakka.

Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen. Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä kärsivällisin mielin.

Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha ihminen on paholaisen suurimpia töitä.

Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus. Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä

Aamen!

Intiassa kuukin on kuumempi

No joo ei tullut kokeiltua meidän kuuta, mutta eilen ehtoolla alkusellaisena parvekkeeltani oli näky mahtava. Aurinko paistoi takaa, oli kesäinen poutainen taivas ja kuu-ukko mollotti siellä.

vertailun vuoksi näkymä tänään päivällä

ja viime viikolla kun Helsinki keltaisella taivaallaan ylitti uutiskynnyksen

minä en keltaista taivasta nähnyt näin vaan keltaiseksi värjäytyneet talot.


Olen viime päivinä seuraillut pihassamme olevia variksenpoikia, jotka eivät osaa ihmistä pelätä ja jotka leikkivät nurmikolla ja kun emo ja isä saapuvat tuomaan ruokaa pitävät senpäivästä meteliä. Emo kovasti yrittää opettaa poikasia juoksemaan ihmistä pakoon pusikkoon, mutta kuten ihmislapsilla äidin neuvo unohtuu heti kun äiti kääntää selkänsä.

Tänään lähdin kahvinhakureissulle paikalliseen kauppakeskus Columbukseen. Hetken mielijohteesta päätin tehdä reissun jalkaisin. Eihän tuo matka pitkä ole tervejalkaiselle vajaa 2 km. Itselleni se on jo ihan kunnon lenkki pysähdyksineen päivineen. Onhan oikeassa lonkassa ja reidessä rautaa enemmän kuin vanhassa kunnon kyläkaupassa. Ja kun tuo "terve" jalka on kuin hyvin kohonnut pullataikina

kävelystä muodostuu yhtä tuskaa ja hammastenkiristystä. Mutta mahtuuhan tähän maailmaan kipua ja niin monilla paljon enemmän kuin minulla. Eikä tuota valittaa kannata kuin lääkärille eikä sekään aina kannata. Matkantekoani hidastaa myös rakkaaksi käynyt sulhaseni Svante

joka jostain käsittämättömästä syystä näillä ilmoilla hiostuttaa kättäni ihan kummasti.


Matka tuli tehtyä noin puoli tuntia sivu ja kaupassa käynti siihen päälle. Nyt on väsynyt mutta hyvä olo. Jälleen tuli todistettua ettei kannata jäädä paikoilleen voivottelemaan sillä muuten kohta ei pääse liikkeelle ollenkaan. 


Täytyy hieman tihentää käyntejä äidin luona, olemme veljeni kanssa molemmat käyneet kerran viikossa siellä, mutta nyt velipoika on poissa kuvioista. On polvi pettänyt niin pahoin ettei sillä voi kävellä edes kivun säestämänä. Minä häneltä kyselin josko EM-kisojen aikana kotisohvallaan liian rajusti potki palloa, hän kun on armoton urheilufriikki.


Ei muuta kuin ihania kesäpäiviä. Antaa elämän kantaa, aina se on niin tehnyt ja tekee vastakin. Kasvetaan ihmisinä, kuten kissanpentu odottaessaan luovutusikään tuloa.

Kuva ei ole perhepiiristä.

Kauneutta kerrakseen

Helsinki on kaupunki jossa on paljon katsomista, paljon kauneutta, paljon sellaista joissa edes monet helsinkiläiset eivät ole käyneet. Yksi sellainen on Haagam alppiruusupuisto.

Alkukesästä kukkimisen aikaan puisto om oikea satumetsä.

Puisto on ainutlaatuinen maailmassa. Se perustettiin entiselle suoalueelle 1975 kun sinne istutettiin 3000 alppiruusulajikette. Se perustettiin tutkimustarkoitukseen jotta voitaisiin nähdä mitkä lajikkeet menestyvät Suomen vaativissa olosuhteissa. 1990-luvulla aluetta laajennettiin ja sinne istutettiin tuhansia keltaisia alppiruusuja ja niiden sukulaisia atsaleoja.

Puisto on 8 hehtaarin suuruinen, mutta sinne voi mennä lastenvaunujen kanssa tai jopa pyörätuolilla hyvien käytävien ja pitkospuiden ansiosta.

Siellä löytyy myös penkkejä johon pyllynsä asettaa kun haluaa hieman levähtää. Ja mikä estää ottamasta eväitä mukaan, kaffeeta termariin ja nisua tai voileipiä. On sitä oudoimissakin paikoisa tullut eväsretkellä oltua.


Vielä joitakin kuvia tästä ihanasta puistosta. Muistithan klikata kuvia nähdäksesi ne selvemmin?

Sanonta kuuluu:" Kauneus on katsojan silmissä, rummuus sen kun lissääntyy". Rummuutta ja kauheutta tulvillaan on tämä meidän Suomemmekin tulvillaan, kuten uutiset meille kertoo.  Kuka ei kauneutta tässä Rodopuistossa näe pitäisi varmaankin kipaista optikolle. (voin antaa vihjeen hyvästä optikosta Espoon Sellossa)

Juhannusaatto kera ystävän

Halusin ehdottomasti saada kukkaset parvekkeelle juhannukseksi. Ja aattoaamuna oli viimeinenkin kukka paikallaan. Pari laatikkoa Pelargoniaa kera Marketan, pöydälle Ruusubegonia ja amppeliin Karjalanneito.

Oli ihana saada ystävä luokseni ja aloitimme juomalla kahvit parvekkeella jolle nousi huumaava juhannusruusun tuoksu pihalta. Tuntui hyvältä kaataa kahvi Arabian Kotiliedelle valmistamiin Kieku ja Kaiku mukeihin. Kais vielä muistat tuon suositun sarjakuvan?

Hakaniemen torilta aamulla ostettujen uusien perunoiden kiehuessa joimme coctailit.

Silliä en syö joten perunoiden kyytipoikana voin lisäksi oli possunfilettä ja salaattia. Kerrankin minua harmitti jokin materiaan liittyvä, elikä se etten jaksanut kuluneella viikolla kantaa kaupasta kotiin Iittalan Pisara ruokalautasia, joten kattaus vanhoilla, ihan hyvillä, astioilla oli paikallaan.

Voi tokkiinsa kun potut olivat hyviä! Kuorikin niistä irtosi ihan huomaamatta niitä pestessä. Jälkiruuan syöntiä ennen piti hieman sulatella, oli niin kylläinen olo molemmilla. Parvekkeella sitten nautimme kotimaisia mansikoita kera vatkatun vaniljakastikkeen. Kyytipoikana toimi shamppanjalaseista nautittu eilen valmistamani raparperikeitto.

Hyvänen aika miten sitä juttua piisaa kun ystävykset istuvat kaunista kesäiltaa parvekkeella. Tippaakaan meitä ei häirinnyt se, että verhot puuttuvat ikkunoista (itse en saa kiipeillä ja jälkikasvu ei ole ehtinyt) Taulutkin etsivät vielä paikkaansa


Ihanan kesäillan kruunasi haudutettu tee ja tietysti parvekkeella.

Teetä juodessamme seurailimme pääskysten kisailua taivaalla. Ajatella, päivä on tänään jo hitusen verran lyhyempi kuin eilen. Juhannus keskikesän juhla ja kuitenkin, näin voisi sanoa, meillä Suomessa kesä oikeastaan vastaa alkaa juhannuksesta.


Ihania kesäpäiviä teille jokaiselle!


By the way, kaikki nauttimamme juomat olivat alkoholittomia, kuningas alkoholi ei vieraillut kodissani