Translate

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Syksy jo saa

Lontoon upeiden säiden jälkeen on ollut totutteleminen tähän vilpoiseen ja kosteaan syyssäähän täällä kotosuomessa.




Tummia pilviä on tuon tuosta taivaalle noussut ja vettä on tullut ihan kiitettävästi. Enempi on sisällä kuivassa ja lämpöisessä viihtynyt kuin nilkuttamassa nilkka tuettuna ulkona.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tänään äidin luona käydessäni ihailin äidin ikkunasta luonnon väriloistoa.












Kun sitten metroaseman kupeessa istuin odotellen bussia kotiin, huomasin kuinka taivaanrannanmaalari oli läntisen taivaan maalannut upeaksi.





Sisällä kun on tullut paljon oltua on hieman ehtinyt puikkojakin kilisyttämään.Seiskaveikan pöllölanka näytti kerässä melkoisen pöllöltä, mutta kudottuna sai jo uutta ulottuvuutta.





Talitiaslanka oli kivan raikas






Tässä päivänä eräänä tutkailin taas blogin tilastoja. Olen jo aiemminkin kiinnittänyt huomiota kuinka vierailta mailta piipahdetaan blogissa. Nyt vielä lisäksi huomasin mielenkiintoisen hakusanan jota googlettamalla oli blogiin tultu. Googletin itsekin tuon sanan ja huh mitä sieltä löytyi





Tämä turvonnut jalkanihan sieltä tuli vastaan, enkä taatusti googlettanut varpaita.

Varpaiden kera (näyttävät samalta edelleen) toivottelen ihanaista syksyä. Satoi tai paistoi niin ulkona kuin omassa elämässämmekin on aihetta kiitokseen, sillä aina löytyy, jos vain haluaa löytää enemmän ilon kuin surun aiheita.

4 kommenttia:

  1. Kaunista levollista syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kosteaa ja harmaata on ollut ihan omiksi tarpeiksi,se on sitä syksyä täytyy vain todeta.

    Olen myös huomannut kun googlettaa jotain niin se näyttää mitä ihmeellisimpiä juttuja mikä vänkään viittaa määrättyihin sanoihin.

    VastaaPoista
  3. Eipä pöllömpää tuo pöllölanka.
    Mainio lintuparvi!
    Koreata syksyä ja aurinkoisia päiviä sateiden väliin!

    VastaaPoista
  4. Tilhet ovat kadoksissa ?

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentistasi!